Lunta tuiversi, kun saavuin Saariselälle viikko sitten lauantaina. Lunta tuiversi myös eilen aamutuimaan, kun kiskoin suksipussia ja matkalaukkua lumihangessa. Yön aikana lunta oli ehtinyt kertyä kinoksiksi asti. Matka Tunturimajalta lentokenttäbussin pysäkille on vain muutama sata metriä, mutta siitä huolimatta olin helpottunut, kun jostain lumihankien keskeltä ilmestyi Erkki Kemijärveltä ja tarjoutui kantamaan matkalaukkuni. ”Tuollaisen laukun kanssa…
Avainsana: Saariselkä
Vielä pääsee laduille vaikka vappu häämöttää – Saariselkä
Plussaa säätiedotuksissa, mutta laduilla luistaa. Aloitin varovasti parfyymilatua kohti Laanilaa. Hajuvesilatu nimi tulee todennäköisesti siitä, kun aikoinaan Laanihovissa on järjestetty Lapin lomailijoille tuttuja monotansseja. Varmaan jotkut ovat tuikanneet dödöt kainaloon ja lähteneet hiihtäen tanssimaan, tiedä häntä. Matkahan ei ole pitkä, vain kolmisen kilometriä. Huomaan, että nanogripit eivät pidä uudesta lumesta eivätkä pysähtelystä. Kun jäin kuvaamaan…
Auroran polulla ja illallisella – Saariselkä
Sunnuntaina pohjoistuuli riipoi yhä, kun lähdin laduille. Latujen lähtöpisteeseen palanneet, jo Kiilopäällä käyneet kuvailivat viimaista hiihtolenkkiään. Minä puolestani pääsin nanogripeilläni vain pienen matkan parfyymilatua (Laanilaan johtava kolmen ja puolen kilometrin latu). Suksenpohjat ottivat tiukan otteen kaikesta irtoavasta lumesta ja varastoivat sen menoa estäviksi paakuiksi suksieni pohjiin. Tunturimaja suksisuojasta löysin kävelysauvat ja niillä lähdin Auroran lenkille…
Tunturimajalla – Saariselkä
Muutama kuva Tunturimajasta, jossa vietän ensi viikon. Tunturimajassa voi majoittua Journalistiliiton jäsenet. Alueella on myös liiton mökkejä. Sain virkistysapurahan, kiitos siitä. Maisemanvaihdos näin korona-aikaan on mannaa. Luulin tulevani jonkinlaiseen mökkiin, paljon pienempään kuin tämä Tunturimaja on. Täällä on väljät oleskelutilat ja se tuntuu hyvältä etenkin korona-aikoina. Tällä hetkellä meitä on kolme majoittujaa, rauhallista siis. Tunturimajaan…
Vappua harjoittelemaan Saariselälle
Ivalon kentällä bussin avoin ovi houkutti kävelemään ohi taksijonon. En tiedä kumpi olisi ollut fiksumpi valinta, ottaa taxi vai bussi. Matkaa Saariselän keskustassa olevalle Journalistiliiton Tunturimajalle on noin 25 kilometriä. Ongelmana oli lähinnä se, että majaan saa avaimet vasta neljän pintaan iltapäivällä ja lento saapui jo yhdeltätoista. Bussiin päädyin hyppäämään. Kohdalle sattui sympaattinen kuljettaja, joka…