Matkailupalveluja käyttäessäni monesti mietin mihin rahani päätyvät. Mieluusti näkisin lanttieni hyödyttävän paikallisväestöä eikä päätyvän suurten kansainvälisten toimijoiden kukkaroon. Hotellien, majapaikkojen, ravintoloiden ja muiden matkailijan tarvitsemien palvelujen omistussuhteet eivät välttämättä näy selvästi kuluttajalle asti. Selvittäminen vaatii myyräntyötä ellei palveluntarjoajalla ole jonkinmoista sertifikaattia seinällä. Näitä sertifikaattejahan palloltamme löytyy, mutta usein hintavina eivät ole pienimpien toimijoiden saavutettavissa. Viikonloppuna…
Avainsana: reilu matkailu
Epäreilua meininkiä
Rantapallon jouluglögeillä Reilun matkailun yhdistyksen edustajat kertoivat mitä moninaisimmista epäkohdista, joihin matkailija voi törmätä palloa tallatessaan. Kuvittelin olevani valistunut matkailija kun pyrin suosimaan paikallisia toimijoita, tippaamaan kohtuullisesti ja kiinnittämään huomiota lasten asemaan. Illan aikana ilmeni, että paljon on opittavaa. Kyllä ihmisen mieli on luova kun ahneus iskee. Joillain toki on kyse selviämisestä vaikeissa taloudellisissa oloissa….