Matkavalmisteluja postauksessa kerroin jo vakuutuksista, viisumeista ja muista alustavista valmisteluista. Nyt on vuorossa pakkaaminen. Siitä olenkin jo nähnyt painajaisia useampana yönä. Viimeksi niin, että kun olin saanut pakattua rinkkani, jouduin kuitenkin ottamaan mukaan keltaisen samsoniteni. Lentolippuni sallii 23 kiloa ruumatavaraa ja ensin luulin, että kymmenen kiloa käsimatkatavaraa. Ajattelin selvitä tuolla kymmenellä kilolla. Pari kuukautta, ehkä…
Avainsana: käsimatkatavarat
Näin helpotin kotiintuloa – residenssistä Suomeen
Tuttava katseli silmät teevadin kokoisina, kun ennen residenssiin lähtöä kerroin, että aion kahdeksi viikoksi Saksaan ja pakkaan kaiken tarvittavan silloin esillä olleeseen käsimatkatavaramittoihin soveltuvaan laukkuuni. Olen vaan nyt kertakaikkisen ihastunut kevyeen menoon. Aiemmassa postauksessa kerroin säästöistä, jotka syntyvät kun ei tarvitse maksaa ruumatilasta, eikä kutsua taksia pikkuetäsiyyksiä varten. Ympäristökin kiittää. Enpä muistanut lähtökuumeessani kotiinpaluuta. Aivan…
Miten mahduttaa kahden viikon tavarat käsimatkatavaroihin
Kylläpä olen ylpeä pakkaustaidoistani. Toinen aamu valkenee Oderin rannalla ja nyt viimeistään pitäisi huomata jäikö jotain olennaista matkasta. Ei ole jäänyt. Kaikki työntekoon tarvittavat laitteet ja niihin liittyvät härpäkkeet ovat mukana. Vaatteitakin näyttäisi olevan riittävästi. Huomaan, että täällä Frankfurt an der Oderissa kesä on aluillaan. Aiemmassa postauksessa kerroin matkustaneeni halpalentoyhtiöllä. Ennakkoluuloja riitti ja olin varma, että…