Yhteinen iltajuhla, illatsut lauluineen ja leikkimielisine kisailuineen järjestettiiin Katja ja Antti Urbanovichin kotimajoituspaikan pihalla. Sinne saavuimme saarestamme moottoriveneellä, jota ajoi emäntämme Svetlana. Illan aikana hän esitti useita lauluja ”Tämän kylän akat” on yksi niistä. Voit kuunnella laulun tästä. Samovaari on yhä tärkeä väline. Sillä saa lämmitettyä vettä kaikissa olosuhteissa, myös sähköttömässä ympäristössä. Käpyjä kuppiin…
Avainsana: Jyskyjärvi
Jyskyjärvi – Via Kalevala
Pöytä pantiin koreaksi aamuin illoin ja välillä päivälläkin. Erilaisia ruokalajeja oli monta, kaikki ei välttämättä karjalaista perinneruokaa, kuten esimerkiksi inkiväärihaudutettu retikka. Se mikä jäi yli ilmestyi seuraavalle aterialle. Erityisen ihania olivat kotitekoiset hillot, Svetlanan raparperihilloa jää kaipaamaan. Kuuntele tästä kuinka Svetlana laulaa oman kohtalonsa (Olga on Svetlana, mutta varmaan riimityksen vuoksi käyttää Olgaa)….
Jyskytellen Jyskyjärvelle – Via Kalevala
Aiemmissa postauksissa kerroin jo siitä kuinka lähdimme matkaan Vartiuksen raja-asemalta tarkoituksenamme kävellä Vienan Karjalan Uhtuaan. Kerroin myös enimmäisen pysähdyspaikkamme, Kostamuksen vastaanottojuhlallisuuksista ja viimeisen kohteemme Uhtuan saattokulkueesta. Siinä välissä ehdimme kokea yhtä sun toista, joista nyt ja tulevissa postauksissa päällimmäisiä. Kostamuksessa majoituimme Kotirannan hirsitaloon, lähes Kontakkijärven rannalle. Se toimi kolmen päivän ajan tukikohtanamme. Sieltä käsin teimme retken Jyskyjärvelle, emme…
Drinksut hautausmaalla – Jyskyjärvi
Vienan Karjalan reissulla kävimme useilla hautausmailla. Itseasiassa monissa pikkukylissä oli enemmän hautakumpuja kuin ihmisiä. Usein kalmistot sijaitsevat veden äärellä, ja aina kauniilla paikalla. Veden äärellä siksi, että vettä pitkin oli helpompi kuljettaa ruumiit. Tässä pari kuvaa Jyskyjärven hautausmaasta. Haudoilla on valmiina laseja, kahvikuppeja ja asetteja, jotta omaiset voivat nauttia virvokkeita vainajan kanssa. Ja penkki jalkojen lepuuttamista varten….