Aiemmissa postauksissani kerroin Silja-Elisa Laitosen historiallisesta romaanista Valinta, joka avasi minulle kiinnostavia maisemia lottien maailmasta. Nyt tartuin kirjasarjan kakkososaan ”Haavat”. Yhtä lailla kiinnostavaa tekstiä oli sekin.
Haavat -romaani jatkaa päähenkilö Raakelin elämän kuvausta. Edellisessä Valinta -romaanissa kuvattiin jatkosotaa ja Raakelin matkaa lotaksi sekä sodan vaikutuksia nuoreen naiseen ja hänen läheisiinsä.
Haavat -osassa jatkosota on päättynyt, mutta Raakel ei pääse irti kokemuksistaan lottana. Hän etsii paikkaansa maailmassa, jossa naisten kokemuksia ei juuri ymmärretä. Raakel aloittaa arkkitehtiopinnot, mutta huomaa pian, että tie ei ole oikea. Lääkärit ja ympäristö vähättelevät hänen sodasta johtuvia oireitaan. Hän yrittää etsiä uuden suunnan omin voimin ja sattuman kautta päätyy töihin poliisilaitokselle.
En ehtinyt lukea montaakaan lukua, kun huomasin toivovani, että kirja olisi julkaistu ennen äitini kuolemaa. Niin moni asia äitini kokemuksista olisi auennut paremmin. Hänhän oli romaanihenkilö Raakelin aikalainen.
Ajankuvaa sodan jälkeiseltä vuosilta
Haavat -romaaniin on sisällytetty monia aikaa kuvaavia yksityiskohtia, sellaisia, joita vanhemmat sukulaiseni ovat jutuissaan muistelleet. Yksi niistä on kahvi ja sen herkullisuus, kun sitä sai korvikkeen sijaan. Kirjassa kuvataan kuinka Turkuun saapui kahvilaiva, jota ”kansa oli odottanut kuin kuoleva siunaamistaan”.
”Sinä työpäivänä kukaan ei puhunut muusta kuin kahvista ja siitä, mitä ensimmäisellä paketilla tekisi. Kenen kanssa sen joisi, mitä kahvin kanssa tulisi tarjoilla.”
Ajatella! Mikähän saisi nykypäivän kylläisyydessä elävät puhumaan jostakin tulossa olevasta arkipäivän tavarasta noinkin hartaasti.
Poliisiaseman maailma on mielenkiintoinen. Vähemmän olen poliisiasemien arkeen perehtynyt, varsinkaan sodan jälkeisen ajan. Raakelin työssä tulee eteen irtolaisuutta, huostaanotettuja lapsia ja kaikenlaisia yhteiskunnan kipupisteitä, jotka kertovant sodan jälkeistä murroksesta.
Suviranta-sarjassa on vielä kolmaskin osa ”Taakka”. Olen jo laittanut sen Helmetissä varaukseen.
Silja-Elisa Laitonen: Haavat (Tammi, 2023) / Suviranta-sarja, osa 2
Kansi: Emmi Kyytsönen
Nykyaikana elävän on tuota kahviasiaakin vaikea ymmärtää. Nyt sitä tosiaan kun on mahdollisuus käytännössä jokaisen ostaa. Ja olihan sitä pulaa monesta muustakin. Samoin on tietysti monessa muussa maassa nykyäänkin.
Kiitos kommentistasi, Mikko! Kirjassa kuvataan aikaa, jolloin kahvi oli ylellisyyttä. Sitten tuli aika, jolloin piti kahvia keittää vieraille niin, että sitä riitti viemäriin kaadettavasksi – usko tai älä – jottei saanut pihistelijän mainetta. Kun kahvin hinta nousi ”taivaisiin” jokunen aika sitten ja lisäksi ympäristötietoisuus lisääntyi, niin tuli tolkku tuohonkin.