Sunnuntaina 24.11. on kansallinen junalakko, kuulin siitä junassa, kun kävin Perugiassa. Minulla oli tuolle päivälle ostettuna lippu Roomaan ja hotelli siellä varattuna. Olin ajatellut viettää varmuuden vuoksi pari yötä Roomassa ennen paluulentoa. Jos jotain olen oppinut reissuillani, niin sen ettei kannata yrittää maakunnista suoraan lennolle. Se päti tässäkin tapauksessa.
Sciopero, se sana on kyllä tullut tutuksi Italian reissuilla. Toki sama, mutta eri kielellä, on tullut vastaan muuallakin. Myös Suomessa.
Kun sain tiedon lakosta, kuukeloin tietenkin ja yritin olla yhteydessä meidän veeärrää vastaavaan toimijaan, TrenItaliaan. Mitään kovin selvää ei netti eikä juna-aseman virkailija pystynyt tarjoamaan etukäteen. Ainut neuvo oli tulla juna-asemalle kokeilemaan. Juna tulee tai ei tule, sen pystyy näkemään vasta, kun juna on asemalla. Eikä vielä silloinkaan, se tuli selväksi sunnuntaina.
Assisin juna-asemalla monenlaista yrittäjää
Menin siis Assisin rautatieasemalle päivän ensimmäisen junan lähtöaikoihin, vaikka oma varaukseni oli vasta iltapäivän junaan. Ajattelin, että hyppään junaan kuin junaan, enkä mieti onko lippu vai ei.
Asemalla ei ollut neuvontaa, mutta löytyi kaikenlaisia yrittäjää. Oli taksia ja yksityisyrittelijäisyyttä monessa muodossa.
Nuori mies lietsoi epätoivoa. Hän kertoili suureen ääneen, että tänään ei kulje yhtään junaa.
”Sciopero, you understand!”
Pian sen jälkeen yritti myydä minulle autollaan kyytiä Roomaan 400 egellä. En tarttunut tarjoukseen. Olin varma, ettei ihmisiä jätetä periferiaan, kyllä sieltä joskus juna tulee. Tai jos ei tulisi, minulla oli valmiina nimet pariin lähistöllä olevaan hotelliin. Sinne yöksi, jos huonosti käy. Bussit olivat tietenkin täyteen varattuja.

Junaa Assisin asemalla odottivat myös amerikkalaiset Heather ja Mark. Heidän kanssaan pähkäiltiin, että jos jokin juna tulee, niin parin pysäkin päässä oleva Foligno on vilkkaampi asema kuin Assisi. Sinne kannattaisi pyrkiä. Myöhemmin paikalle juoksi kiinalainen nainen. Häkeltyneenä katseli ympärilleen. Hänelle ei ollut kiirinyt mistään tietoa lakosta. Eipä sitä minullekaan mistään infottu, vaikka varauksessani oli sekä puhelinnumero että sähköpostiosoite. Kun selitin naiselle tilanteen, hän vajosi nettinsä syvyyksiin, kunnes saimme jostain ympäriltä tiedon, että pitäisi siirtyä toiselle laiturille. Sieltä lähtee juna Roomaan.

Jostain ilmestyi juna, vasta aikojen päästä kuitenkin. Porukkaa ohjattiin siihen.

Laiturilla eivät ovet kuitenkaan avautuneet ja porukka palasi pettyneenä takaisin asemarakennukseen. Joku oli kaiketi saanut tiedon, ettei juna lähde mihinkään.
Siellä me sitten loikimme laiturilta toiselle. Jos jotain ihailen, niin italialaisten kykyä ottaa asiat rennosti. Vaikka mistään ei ollut mitään tietoa, ja juostiin juna-asemalla laiturilta toiselle olemattoman junan toivossa, niin he vaan jatkoivat rupattelua, kuin olisi hauskinkin moktail-party menossa.

Folignossa muut joutuivat luovuttamaan
Pääsimme kuin pääsimmekin Folignoon asti, siis sen muutaman pysäkin edemmäs kohti Roomaa, mutta siihen se sitten tyssäsikin.
Muilla tuli aika vastaan. Heather ja Mark jatkoivat matkaa Spoletoon taksilla. Kuvan kiinalainen joutui perumaan lentonsa ja palasi Assisiin. Taksikyyti olisi ollut 300 egeä, eikä hän olisi silläkään ehtinyt.

Minä puolestani kävin bongaamassa juna-aseman lähistön hotelleja, kun näytti siltä, että junia ei tule. Palasin kuitenkin asemalle ja siellä eräs italialaisseurue näytti toiveikkaalta. Heillä oli sovellus, josta näki missä junat kulkevat ja yksi juna oli lähtenyt Assisista. Se siis ainakin liikkui.

Pääsin kuin pääsinkin junaan ja Roomaan.
Junassa oli tunnelmaa
Junassa oli hauska seurata, kun italialaiset puhuvat puhelimeen. Ilmeisesti päivittivät läheisilleen uudet saapumisaikansa. Luurit korvissa, puhelin jossain näkymättömissä ja kädet kävivät vilkkaasti ilmassa.
Kädet käyvät vilkkaasti myös paikoissa, joita suomalainen harvoin julkisesti koskettelee. Muistan, kuinka joskus muinoin Italiassa kumppanini kysyi, olenko huomannut, kuinka miehet hipelöivät kalleuksillaan. En ollut siihen mennessä huomannut, mutta kun älyisin tarkkailla ympäristöni, niin huomasin. Sekään ei näytä muuttuneen. Vastapäätäni istui arvokkaan näköinen pukumies, joka keskittyi johonkin keskusteluun ja sen rytmissä näpelöi jalkoväliään.
Yksi minkä voisi siirtää suomalaiseen kulttuuriin. Toisen ihmisen huomioiminen! Jokin pieni ele, että olet nähnyt. Se tuli mieleeni, kun Assisiin mennessä istahdin vastapäätä tietsikalla työskentelevää naista. Kun tulin nyökkäsimme toisillemme hyvät päivät. Kun hän sitten matkan varrella valmistautui lähtemään pois junasta, hän keräsi kimpsunsa ja kampsunsa, kääntyi minuun päin ja toivotteli hyvät päivän jatkot.
Lue myös muut Assisia ja residenssioleskeluani koskevat jutut.
Hyvä juttu, että pääsit Roomaan. Nuo lakot ovat kuitenkin tavattoman ärsyttäviä ihan kaikkialla.
Kiitos Mikko! Ainahan sitä yrittää ymmärtää lakkojen taustoja, mutta tottahan se on, että ärsyttäviä ovat, kun lakko omalle kohdalle sattuu.