Kyllä oli päivä!
Uber kyyti maanantaina aamuneljältä. En ole aiemmin Suomessa Uberiin taipunut, mutta nyt en voinut enää muuta. Jossain vaiheessa kipurajani lentokenttäkuljetuksesta oli 50 euroa, sitten 60 euroa, nyt olisi pitänyt hivuttaa kipurajaa vielä ylemmäs. Ehdin jo tilata normitaksini, mutta peruin kun huomasin, että hinta olisi ollut 74 euroa. Uber tuli ajallaan. Juttelimme kuljettajan kanssa mukavia. Hän vei kentälle nopeaa ja lyhyintä reittiä. Ajomatka kesti 21 minuuttia ja maksoi 36,36 euroa, Mutta raapii sydäntä, kun näistä ubereista sun muista on niin paljon uutisoitu. Tosin tällä dominicilla vaikutti asiat olevan hyvin. Tyytyväisenä kertoili ajamisestaan. Kahdeksan tuntia työtä ja silleen. Ei aina tiedä mihin uskoisi.
”Technical issue” järjesti päivän uudestaan
Pitkän ja monivaiheisen menomatkan ensimmäinen vaihe oli lento Amsterdamiin. Yleensä suosin suoria lentoja, mutta nyt Italian junayhteyksien vuoksi piti valita näin. Vaikka Assisi ei ole kuin 178 kilometrin päästä Roomasta, vaatii sinne siirtyminen aikaa. Junia menee, mutta usein perille pääsy vaatii monia junan vaihtoja. Matkatavaroineen haluaa tietenkin minimoida vaihdot.
Lähtöportilla nainen makasi maassa. Hän kirkui, potki, säkki, heittelehti ja huusi apua. Kaksi henkilöä yritti pitää naista otteessaan ja saivatkin. Invavessaan näyttivät vievän hänet ja ääni kaikui yhä. Hän oli oletettavasti kotimaahansa palautettava. Kyllä on kauheaa, jos kotimaa saa aikaan sellaisen hädän. En tiedä saivatko hänet lennolle, mutta koneessa ei ainakaan kuulunut mitään. Rajavartiolaitoksen kaksi miestä tuli vastaan koneeseen johtavassa putkessa, kun menimme sisään.
Amsterdamissa vaihto Rooman koneeseen, mutta lähtöportilla jo alkanut matkustajien lennolle siirtyminen keskeytettiin. ”There is a technical issue.”
Syykin selvisi aikanaan. Kyse oli polttoainevuodosta. Korvaava kone, uusi lähtöportti. Onneksi ”technical issue” ei tullut ilmassa. Kaikilta matkustajilta meni päivä sekaisin, minulta myös.
Hassu yksityiskohta: matkat maksoin lentoyhtiön edellisen reissun kompensaatioilla🤣
Kone laskeutui lähes kaksi tuntia myöhässä Roomaan.
Sitten vielä paikallisjuna, kaukojuna, bussi ja residenssi. Kun saavuin Assisiin, bussi oli mennyt menojaan, sillä kaukojuna oli myöhässä. Onneksi kammottavan tyhjän ja pimeän aseman edessä oli valopilkku. Bussi vaihtui taksiksi.
Niin, ja yhä pitää Italian junissa ymmärtää avata ovi itse. Punainen kahva, josta vedetään oikealle. Olen oppinut kantapään kautta. Ovet eivät avaudu automaattisesti, eikä valoin loistavaa nappia painamalla, vaan lihasvoimalla.
Pari linkkiä ja vinkkiä Assisin kirjoittajaresidenssiin aikoville
Perugiassa on Assisia lähin lentokenttä, mutta käytännössä aikataulut eivät kohdallani sopineet. Koska halusin käyttää KLM:n kompensaatiota, minun piti lentää sillä tai sen kumppaniyhtiöillä, kuten Air Francella. Aikaisin aamusta kannattaa joka tapauksessa suoriutua matkaan, jotta pelivaraa junien kanssa on.
Oli hyvä, etten ollut hankkinut valmiiksi junalippuja. Nehän olisivat menneet hukkaan. Junalippuja voi ostaa Roma Fiumicinon kentällä olevasta TrenItalian myyntipisteestä. Tai jos tietää yhteyden, niin lippuautomaateista.
TrenItalian myyntipiste sijaitsee kentän juna-aseman kupeessa, juuri ennen junalaitureita. Matkaa lentokentän saapuneiden terminaalista on, mutta kun seuraa junan kuvia, sinne löytää helposti. Ulostuloporttien kohdalla on monenlaista matkatoimistoa, jotka tarjoavat palveluja. En kyllä tiedä, mitä etua matkatoimiston käyttö olisi antanut, sillä varmaan olisin joutunut siirtymään joka tapauksessa juna-asemalle. Ehkä olisi ollut joku kuljetus. Aikatauluja voi katsella TrenItalian sivuilta.
Assisin asemalta lähtee busseja. Jos sellainen sattuu kohdalle residenssiä lähin pysäkki on Piazza Matteotti. Parin euron bussilipun voi maksaa rahalla. Taksi maksoi noin 25 euroa.




PS. Avauskuvan matkalaukku on isoisäni ja käytän sitä muistojen säilömiseen. Kuvan kirja lähti matkaan mukaan.
Lue myös muut Assisia ja residenssioleskeluani koskevat jutut.
Huh noita hintoja. Kun taksi maksaa tuplat, niin enpä ihmettele yhtään, että päätyy muuhun ratkaisuun.
Ikävä tilanne, mutta monet ovat jo tehneet saman ratkaisun. Minullekin suosittelivat. Yritän kuitenkin käyttää julkisia mennessäni lentokentälle. Matkustan kevyesti, niin sekin on mahdollista, ellei ole aamuyö.