Ympäristötoimittajien iltaohjelmana Orivedellä oli Huuliharppufestivaalin iltamatinea. Huonosti näitä huuliharppuja tunnen, mutta en olisi uskonut, että näin laaja valikoima erilaisia huuliharppuja ylipäätään on olemassa.

Soittajiakin Huuliharppufestivaalien iltamatineassa oli laidasta laitaan. Avauskuvassa Kimmo Hyvärinen soittaa huuliharpullaan Ranskalaiset korot-sävelmää.

Suuri osa paikalla olevista harpisteista oli suomalaisia, koska seuraavana päivänä kisailtiin Huuliharpun Suomen mestaruudesta. Mutta iltamatineassa mukana oli myös virolaisia soittajia. Naisharpisteja ei lavalla näkynyt.

Matinean jälkeisenä aamuna tavoitin joukon harpisteja Oriveden Kampuksen aamiaisravintolasta. Miesvaltainen harpistijoukko harmitteli naisesiintyjien vähyyttä. Naisia pitäisi kuulemma saada mukaan jo aikatauluissa pysymisen vuoksi. Suomessa naisharpistit ovat harvassa, mutta Aasiassa heitä on kuulemma paljon ja ovat kovaa soittajasakkia.  

Diatonista, kromaattista, bassoa ja mitä niitä olikaan – Huuliharpuista on moneksi

Kun väliajalla pyörin harpistien keskuudessa ilma oli sakeanaan minulle outoja sanoja: vapaalehdykkäsoitin, diatoninen, kromaattinen, bassoharppu, sointuharppu vain muutamia mainitakseni.

Ihmeellinen ääni näistä soittimista saatiin kuitenkin aikaan. Harpistit soittivat tuttuja sävelmiä: Kotkan poikii, Pyhäjärven valssi, Annie’s Song ja monta muuta tuttua sävelmää. Nuuska Muikkunen on minulle tutuin, siitä osaan jopa bongata huuliharpun, vaikken ole harpistien maailmaan kovin hyvin perehtynyt.

Veli-Jussi Lietsala, juonsi, kuvasi ja tarinoi tapahtumassa. Hän soitti aluksi muutaman kappaleen. Muun muassa Annie’s Song oli hänen repertuaarissaan.

”Soitan nämä hitaat pois alta, toiset saa soittaa sitten sukkelampia”, Lietsala totesi.

Väliajalla Lietsala kertoi, että huuliharpun soitto alkoi 1870-luvulla Itävallasta. Sieltä se levisi kuin kulovalkea Saksaan. Suomessa sota-aika ja tanssikielto oli huuliharpun kultakausi. Tanssia kun kuitenkin haluttiin ja musiikkia tanssia tahdittamaan tarvittiin, huuliharppu oli helppo soitin. Sen sujautti nopeasti taskuun, jos poliisit tulivat.

Ilta jatkui Titityy Jenkalla, Ruijan valssilla ja monella muulla ”sukkelammalla” kappaleella. Ranskalaiset korot saivat kopinaa aikaiseksi katsomossa. Kotkan poikien tahdissa laulettiin.

Suomen Huuliharpistit ry juhli Orivedellä 20-vuotiasta omaa festivaaliaan.

https://www.milaliiri.fi

Huuliharppufestivaalit järjestettiin Oriveden Kampuksella. Siitä hieman lisää.

Oriveden Opisto on nykyään Oriveden Kampus

Nyt on pakko siirtyä Mummon muisteluihin, sillä Oriveden Opistolla on merkittävä sija Mummon kirjoittajaopinnoissa. Vuosisadan vaihteessa siellä tuli vietettyä useampana kesänä osa kesälomasta, sillä Oriveden Opistolla järjestettiin kymmenpäiväisiä kirjoituspajoja.

Kirjoittajapajoja oli useamman sorttisia: proosa-, romaani-, lehtikirjoittamisen ja runopaja. Varmaan kaikille pajoille – tai ainakin luovemmille – yhtäläistä oli se, että siellä kirjoitettiin hulluuden rajamailla.

Kirjoittajapajat alkoivat aamuyhdeksältä. Silloin käytiin läpi edellispäivän harjoitustekstit. Pajan ensimmäisenä päivänä tämä tarkoitti tietenkin ennakkotehtävää. Päivät jatkuivat teorialla ja palautekeskusteluilla aina iltaviiteen.

Vapaamuotoinen osuus alkoi illallisella, jonka jälkeen siirryttiin opistoa vastapäätä sijainneen Orivesi-hotellin terassille.

Viinin, oluen, jallun – kuka minkäkin – voimalla ideat pulppusivat. Aika usein ideoiden pulppuaminen loppui valomerkkiin. Osalla toki ilta jatkui vielä opiston lammen vieressä olevassa huvimajassa. Mikäli runopajan vetäjä oli sammunut hotellin ja opiston välille, hänet hoidettiin huoneeseen. (Kerran ainakin osallistuin tähän. Oli sammunut suojatien kupeeseen.)

Aamulla taas yhdeksältä luokkahuoneeseen, kaikkina kymmenenä päivänä. Siinä alkoi pajan loppupuolella kaikenlainen itsekritiikki löystymään ja teksti soljumaan.

Oriveden opiston lampi oli luovuuden lähde

Harjoitustehtäviä olivat esimerkiksi se, että mentiin itsaria opiston lammen äärellä suunnittelevan henkilön pään sisään ja kirjoitettiin siitä. Tai hautausmaalta bongatusta hautakivestä otettiin tiedot ja kirjoitettiin mullan alla olevalle elämä.

Oriveden Kampuksella voi yöpyä ja kokoontua monipuolisissa tiloissa

Monenlaista tuli mieleen, kun reilu viikko sitten saavuin opistolle muun toimittajaporukan kanssa. Nykyään se on nimeltään Oriveden Kampus.

Kiertelimme Kampuksella sisällä ja ulkona. Paikalla oli uusi toiminnanjohtaja Maria Piirainen ja Kulttuuriosuuskunta Pro Oriveden hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kolari.

Tilat soveltuvat tapahtumiin, joissa tarvitaan majoitusta ja kokoontumistiloja.

”Kirjoittajakursseja ja monenlaista muutakin koulutus- ja kurssitoimintaa järjestetään edelleen Kampuksella. Samoin tuotetaan monenlaisia tapahtumia paitsi omin voimin, niin myös tiloja erilaisille toimijoille, kuten vaikka huuliharpisteille, tarjoten”, Piirainen kertoi.

Yöksi jäimme Kampuksen residenssitiloihin, päärakennuksen 4. kerroksessa oleviin huoneisiin. Varmaankin samoihin, joissa aikoinani vietin kesäkurssien aikaan yöni.

Kampuksen takkahuoneessa on mahdollisuus viettää iltaa ja tähän mahdollisuuteen tartuimme.

Retki-isännät Auli ja Seppo olivat taikoneet pöytään kauden vihanneksia ja omatekoista viiniä. Harmikseni en tullut ottaneeksi kuvaa komeista tomaateista, joita oli pöydässä kolmea eri sorttia.