Kylläpä sattui kohdalleni juuri oikeanlainen kirja. Sain vinkin paljon Keniassa työskenneeltä Päivi Arvoselta. Rakkauteni Afrikka kertoo kirjailijan, Daphne Sheldrickin omasta elämästä Keniassa ja hänen rakkaudestaan David Sheldrickiin, Tsavon kansallispuiston johtajaan. He työskentelevät yhdessä, pelastavat salametsästyksen tai muutoin orvoksi jääneistä norsuja, sarvikuonoja ja muita villieläimiä. David kuoli aivan liian aikaisin mutta Daphne jatkoi samalla saralla ja oli mukana perustamassa Davidin elämäntyölle omistettua villieläinsäätiötä ja eläinten orpohoitolaa.
Kirjassa kuvataan Daphen suvun uudisraivaaja-aikoja, hänen elämäänsä lapsuudesta vanhuuteen. Daphne on syntynyt Keniassa, mutta on sukujuuriltaan britti. Tarinaan siihen sisältyy rakastumisia, konflikteja ja ratkaisuja, jotka muuttavat Daphnen elämän suunnan täydellisesti.
Rakkauteni Afrikka on koukuttavaa luettavaa. Ei ainoastaan intohimoisen tarinan vuoksi, vaan myös sen vuoksi, että kirjassa nimetään paljon eläimiä, puita ja kasveja, joihin tulen törmäämään tulevalla Kenian matkalla. Kirjan avulla pääsee tutustumaan näiden villieläinten hoitoon, sillä usein kuvataan hyvinkin tarkasti mitä eläimelle hoitolassa tapahtuu sen jälkeen kun se sinne tuotu.
Omanlaisensa elämän Daphne Keniassa loi, mutta niin loi Davidkin. Kun tartuin kirjaan, en vielä tajunnut, että olen varannut norsujen oprpokotivierailun juuri hänen muistokseen perustetusta orpokodista, joka sijaitsee Nairobin kansallispuistossa. Lähes neljänsadan sivun kirja hurahti tuossa tuokiossa.
Tämähän voisi olla kiinnostava kirja, ja oikeastaan juuri noiden eläinten ja niihin liittyvien asioiden vuoksi. Taas on Afrikka alkanut kiinnostaa matkakohteena todella paljon.
Tosi kiinnostavaa luettavaa, paljon tietoa eläimistä. Kohtapuoliin lisää Afrikkaa, postaus Etiopiaan sijoittuvasta kirjasta.