Valkoinen masai on Corinne Hofmann omaan elämään perustuva tarina. Neljä ja puolisataa sivuinen kirja oli pakko hotkaista lähes yhdellä istumalla – tai oikeastaan yhdellä makuulla, sillä siinä asennossa yleensä luen. Uskomaton tarina. Kirjailija edustaa omaa ikäluokkaani, enkä voinut olla miettimättä, olisiko sama voinut tapahtua minulle. Epäilen.
Kirja alkaa siitä, kun sveitsiläinen, tuolloin alle kolmekymppinen Corinne matkaa miesystävänsä Marcon kanssa Keniaan lomalle. Hän näkee siellä Lketingan, masai-miehen, komeimman soturin ikinä. Rakastuu päätä pahkaa. Jättää Marcon ja sveitsiläisen elämän. Muuttaa miehen perässä Keniaan. Ja voi taivas, mitä kaikkea kohtaakaan seuraavan kolmen neljän vuoden aikana.
Itse en olisi todennäköisesti asettanut itseäni moiseen tilanteeseen. Tunnen kyllä tuon ilmiön. Rakastumisen jo ulkonäön luoman mielikuvan perusteella, sillä oma yli kolmekymmenvuotinen suhde alkoi pyöreistä silmälaseista, duffelitakista ja ”ankkakengistä”. Mutta jos en olisi saanut yhteyttä, henkisesti, kielellisesti ja muuten, suhteesta ei olisi tullut pitkäkestoista. Corinnen tapauksessahan heillä ei ollut yhteistä kieltä, eikä kulttuuritaustaa. Mies oli luku- ja laskutaidoton. Toki näytti siltä, että mies kuitenkin oppi yhtä sun toista, nopeastikin, Corinnen kanssa.
Kenialaisten arki ja uskomukset tulevat kivasti esiin rakkaustarinan kulkiessa. Helpottunut olin, kun tarina loppui niin, että suhteesta ei tullut kansainvälistä lapsikiistaa.
Valkoinen Masai -kirja on lähes parikymmentä vuotta vanha, suomenkielinen vuodelta 2005. Samana vuonna sai ensi-iltansa kirjan elokuvasovitus.
Miksi luen Valkoinen masai -kirjaa juuri nyt? Olen lähdössä Keniaan marraskuussa ja tällä hetkellä kaikki Keniaan liittyvä kirjallisuus on lukulistalla. Voi että on antoisaa! Lisää lukuvinkkejä tulossa.
Huh, toivottavasti marraskuussa on järkevä sää. Juuri eilen oli telkkarissa juttua, että sadekausi on alkamassa ja vettä odotetaan valtavia määriä. No, riippuu varmasti siitäkin, että mihin päin Keniaa on menossa.
Sanos muuta, Mikko! Katselin itsekin kangistuneena varmaan samaa lähetystä eilen. Olen menossa Naivashaan ja Nairobiin. Toivottavasti saavat viemärit puhdistettua Nairobissa pikapikaa.