Huskvarnasta kulkee paikallisbussi Jönköpingin matkakeskukseen, Jönköping Resecentrum. Sieltä lähtee sekä junat että bussit moniin kohteisiin, esimerkiksi Tukholmaan, jonne olin suuntaamassa. Ei tarvitse kuin vaihtaa laituria. Aikatauluja ja lisätietoja.
Tikusta ajankulua – Jönköpings Tändsticksmuseet
En tajunnut bussin vaihtamisen olevan niin helppoa ja tulin tunnin etuajassa Jönköpingiin. Mutta se tunti vierähti hyvin, sillä huomasin että muutaman sadan metrin päässä matkakeskuksesta oli tulitikkumuseo, Tändsticksmuseet.
Ehdin käväistä siellä tutustumassa tulitikkujen historiaan. Toki tarkempi tutustuminen olisi vaatinut pidemmän ajan. Olen käynyt vastaavassa tulitikkujen valmistuksesta kertovassa museossa Puolassa, aikoja sitten.






Bussilla Jönköpingistä Tukholmaan
Jönköpingistä jatkoin Bus4you- bussilla Tukholmaan.
Matkalla vilahteli Linköping, Norrköping, Nuköping ja mitä niitä olikaan. Aika mukavaa kyytiä kuitenkin, vaikka kesti neljä ja puoli tuntia.
Tien varsilla näkyi monessa kohtaa vanhoja lentokoneita, joihin oli kylkeen kirjoitettuna kaupungin nimi, esimerkiksi Linköpingin kohdalla oli sellainen.
Birka Hotel – keskeinen sijainti
Tukholmassa asetuin Birka Hoteliin. Sen sijainti oli erinomainen, vain puolen kilometrin päässä keskusasemalta, josta bussit ja junat lähtevät lentokentälle. Vaihdoin viime hetkillä läheltä Fotografiskaa ja Viking-terminaalia varaamani hotellin. Onneksi, sillä Slussenin alue ja osa Södermalmia oli myllerretty täysin. Suurisuuntaiset tietyöt jatkuvat vielä vuosia ja sitten alkaa talonrakennustyöt.
Tulitikujen valmistuksesta kertova museo olisi mielenkiintoinen. Ukkini on ollut sellaisessa töissä aikoinaan. Enää tulitikkuja ei taideta valmistaa Suomessa lainkaan, mahtaakohan joistain vanhoista tehtaista olla joskus suunnitteilla rakentaa museota. Vielä ei taida olla olemassa Suomessa museota, ei ainakaan ole tullut vastaan.
En ole kuullut Suomessa olevan tulitikkumuseota, vaikka kaikenlaista museota löytyy. Puolan Czestochowassa olen käynyt vastaavassa.