Ensimmäinen koulupäivä oli oikein hyvä, vaikka yli kolmenkymmenen bussimatkatunnin jälkeen väsyneenä aloitinkin. Avauskuvassa tämän viikon opettajani, ympäristötieteiden maisteri Eleonora Rojas. ( Lic. en Ciencias Ambientales / MSc. in Environmental Sciences).
Sovin aikoinaan koulun kanssa, että kurssini on ”Active Spanish”. Se tarkoittaa kahdenkymmenen tunnin yksityisopetusta, jossa syvennytään minulle tärkeisiin asioihin. Kielioppia vain sen verran mitä opettaja korjailee puheitani. Kerroin koululle jo kyselyvaiheessa, että minulla on mahdollisuus kotimaassa kävelymatkan päässä opiskella verbimuotoja, joten se ei ole syy miksi matkaan Argentiinaan asti, vaan halu tutustua paikalliseen elämäntapaan.
Ensimmäisen päivän ohjelma sisälsi kaupungilla kiertelyn olennaisissa kohteissa kuten kirjasto ja kirjakauppa .
Viikon pituiseen opiskeluohjelmaan sisältyy paljon retkiä. Niistä myöhemmin.







Onpa harmi, että nuo juuret puskee asfaltin läpi. Sinällään puut toki näyttävät tien varressa hienolta, kun lisäävät paikan vihreyttä, mutta olisi kuvitellut, että paikalliset olisivat tienneet, miten juuret käyttäytyvät.
Puut olivat pieniä kun ne istutettiin joskus vuosikymmeniä sitten. Kaikenlaisia puita ja kasveja istuttiin hyvällä tarkoituksella eli tuottamaan iloa silmälle. Seurauksia ei näköjään pohdittu tai niistä ei tiedetty. Sama oli niiden kanadanmajavien kanssa, josta aiemmin postasin Uschuaiasta.