Pakko tehdä jotain. Pitkään olen siirtänyt kampaamokäyntiä, mutta nyt se on tehtävä. Sain Punta Arenasin turisti-infosta muutaman osoitteen, kolme lähekkäin olevaa kampaamoa. Kävelin ensimmäiseen, ei napannut. Aika usein olen reissullani sellaisessa tilanteessa, että hiuspehkoa ei enää voi katsella. Silloin kysyn yleensä joltain paikalliselta, missä hän käy. Kampaamossa sitten katselen ympärilleni, haen tuttuja tuotemerkkejä, katson minkälainen tukka on kampaajilla. Kyselen kaikenlaista. Juttua aiemmista kampaamokokemuksista.
Chileläisten hius ovat paksumpi kuin suomalaisten
Täällä Chilessä arvelutti se, että paikallisten hiukset ovat paksumpaa sorttia. Minulla päässä on vielä kohtalaisesti hiusta, mutta hiuslaatuni on ohutta. Maria José, kampaaja joka sitten toisessa osoitteessa sai käsiteltäväkseen hiukseni, vakuutti käyttävänsä aineita, jotka sopivat myös minulle.
Mietin, että kun vasta muutama tunti sitten olin antanut henkeni pikkupaatin kapteenin käsiin, niin ei kai se siihen verrattuna kovin suuri riski ole, jos värjäytän hiukseni. Venereissusta selvisimme. Pääsimme pingviinisaarelle ja sieltä takaisin. Siitä voi lukea edellisessä postauksesta.
Ainahan se jännittää, mikä on lopputulos, mutta toisaalta hiukseni kasvavat nopeasti.
Salón de Belleza, sijaitsee osoitteessa Magallanes 775-A.
Heh, kampaajalla käyminen on naiselle tietysti isompi juttu, mutta itsekin olen käynyt usseaan kertaan ulkomailla parturissa. Eipä sillä niin väliä, jos yhtesitä kieltä ei löytynyt… Hyvä on aina tullut! 🙂