Tänään pussista löytyi tämä mietelause. ”Jos tahdot hyvää ammentaa, ammenna sitä itsestäsi.” (Epiktetos)
Avauskuvassa on Hotelli Rantapuiston ovenkahva. Saatat ihmetellä, miten tämä entisen pankin tiloihin sijoittunut kokoushotelli ovenkahvoineen liittyy hyvän ammentamiseen.
Joskus hyvää voi ammentaa tietämättään. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Olin menossa journalistien koulutustilaisuuteen Rantapuistoon. Bussista samalla pysäkillä jäi toinenkin nainen. En tiedä miksi, mutta oletin hänen olevan tulossa samaan tilaisuuteen kuin minä. Matkaa pysäkiltä hotellille oli aika lailla eikä kumpikaan ollut varma suunnista. Yhdessä etsimme perille. Rupattelin niitä näitä ja nainen kuunteli, välillä kommentoi muutamin sanoin.
Rantapuiston ovella hän tarttui ovenkahvaan ja pysähtyi hetkeksi. Katsoi minua syvälle silmiin ja kiitti minua siitä, että olin rupattelullani antanut hänelle voimia sietämättömään päivään, joka hänellä oli edessä. Hän ei ollutkaan tulossa samaan tilaisuuteen, vaan johonkin toraiseen terveysalan palaveriin. En enää muista, mikä oli se, joka oli hänelle merkityksellinen, mutta muistan tuon hetken. Minulle tuli niin hyvä olo siitä, että hänellä oli hyvä olo.
Tästä linkistä voit lukea mitä ajatuksia heräsi samasta mietteestä toissa vuonna.
Noinhan se varmasti on. Onni ja kaikki hyvä taitaa viime kädessä lähteä nimenomaan itsestä.
Kokeillaan! Vaikka voisin uskoa hyvän lähtevän itsestä kokeilemattakin. Kokemuksesta.