Kirkenes – Kirkkoniemi vaikutti jo lähes kaupungilta piskuisen Pykeijän jälkeen. Kalastusalusten korjausta harjoittavan Kimekin tehdashalli tervehti meitä. Ostoskeskuksen seinillä kiilteli maailmalta tutut brändit. Kirkkoniemi on Hurtigruten – lauttareitin päätesatama.
Lounaspaikkaa etsiskellessä kohtasin kummeksuvan katseen, kun kyselin paikallista lounasta. Oppaamme selvensi: ”Paikalliset syövät lounaaksi vain voileipää tai muuta pientä”. Lounaspaikaksi valikoitui pääostoskadun läheisyydessä ollut thairavintola. Olihan siellä lisäksi katukeittiössä kebabeita ja japanilaistyyppisiä teriyakeja.
Norjan arktinen yliopisto Kirkenes järjesti meille aluetta koskevan tiedostustilaisuuden. Yliopistolla on kymmenkunta kampusta eri puolilla Norjaa. Saimme kuulla, että Oslossa kuunnellaan Barentsin alueen tapahtumia tarkalla korvalla, pääministeri oli parhaillaankin vierailulla.
Kenttätyössä Kirkkoniemellä
Sanni Nakkarinen opiskelee visuaalista antropologiaa Tromssassa ja oli vierailumme aikana kenttätyötä tekemässä Kirkkoniemellä. Kenttätyö kestää kaksi ja puoli kuukautta ja tähtäimessä on elokuva, jossa tarinoita esitellään turismin tarkoituksiin. Kuten mitä Kirkkoniemellä tapahtuu kesällä? Sanna kuvaa paikallisia matkailutoimijoita ja venäläisiä myymässä (Russian market) Kirkkoniemelle tulleille turisteille. Tällä hetkellä venäläisiä turisteja ei ole, mutta myymään tullaan silti. Rajaturismi on yksi matkailun hyvintuotteisettu muoto. ”Joka päivä kärrätään turisteja katsomaan rajaa”.
Barentsin alueen havainnoija
Tapaamme Kirkkoniemessä The Independent Barents Observerin toimittajan Thomas Nilsenin. Hänet on jo vuosia sitten julistettu epätoivotuksi henkilöksi Venäjällä, mutta jatkaa sitkeästi Venäjä-aiheiden havainnointia, julkaisua ja lehden toimittamista.
Independent Barents Observer -lehti toimii pienillä kustannuksilla, mikä tarkoittaa pientä palkkaa toimittajille. Lehti saa projektirahaa ja ”pikkuisen rahaa sieltä täältä”. Lehden voi tilata ilmaiseksi mutta toivovat tukea ”Olet lukenut artikkelin, laita pikku summa…”.
Avauskuvassa:
Odd Markus Punsvikin kuningasrapumonumentti Kirkkoniemen pääkadulla.
Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten kalastajan verkkoon tarttunut kuningasrapu sai aikaan hämmennyksen. Sittemmin tätä meressä kaiken syövää ahmattia kalastettiin vain erikoisuutena, kunnes sen markkina-arvo huomattiin. Nykyään se on alueen rahasampo. Kalastajien saaliista huomattava osa viedään elävinä Aasiaan, lähinnä Etelä-Koreaan ja Kiinaan. Vieraslaji tuo niin paljon tuloja alueelle, että sen haittoja ei haluta tutkia. /Kirkenes, Kirkkoniemi, Finnmark, Norja