Kanavaristeily Saimaalla houkuttaa turisteja, niin mummoa kuin muitakin. Tässä hieman kuvia parituntisesta jonka Saimaan kanavalla vietimme. Lappeenrannan matkustajasatamasta lähtee useampikin risteilijä, meidän valintamme oli Karelia Lines -yhtiön M/S Camilla.
Saimaan kanava avattiin 1856 ja sitä on rakennettu kolmeen kertaan, viimeksi vuonna 1963. Osa 42 kilometriä pitkästä kanavasta sijaitsee Venäjän puolella, mutta on pitkällä vuokrasopimuksella vuokrattu Suomelle. Noin 23 kilometriä kanavasta kuuluu Lappeenrannan kaupungille.
Saimaalta Suomenlahdelle putousta on noin 75 metriä. Saimaan kanava on porrastettu kahdeksalla sululla. Mälkiä on niistä korkein.
Saimaan kanavaristeilyllä ikkunapaikat olivat kysyttyjä. M/S Camillan yläkannella baari, alakannella ravintola.
Korkeita siltoja yli kanavan. Kaikenkaikkiaan kanavan yli johtaa kolmetoista siltaa, joista osa kiinteitä. M/S Camilla, Saimaan kanavaristeily, Lappeenranta
Kaksi kulkuneuvoa ristissä. Camilla risteilyalus ja sillalla VR:n juna.
Mälkiän sululla M/S Camilla laski lähes kolmetoista metriä menomatkalla, takaisin tullessa sama metrimäärä mutta nousua, Saimaan kanavaristeily, Lappeenranta
Sulussa ollaan, M/S Camilla, Saimaan kanavaristeily, Lappeenranta
Mälkiän sulussa, M/S Camilla, Saimaan kanavaristeily, Lappeenranta
Ihmeiden ihme. Turistien taustalla kalliossa näkyvät vanhat alusten kiinnityspaikat. M/S Camilla, Saimaan kanavaristeily, Lappeenranta
Mälkiän sulku, näin se toimii. M/S Camilla, Saimaan kanavaristeily, Lappeenranta
Mälkiän sulussa portit sulkeutuvat. M/S Camilla, Saimaan kanavaristeily, LappeenrantaM/S Camillan menoa katseltiin maista monessa kohtaa. Nähtävyyksiä katsovat ihmiset olivat nähtävyys. Saimaan kanavaristeily, Lappeenranta
Tällainenkin liikennemerkki on olemassa. / M/S Camilla, Saimaan kanavaristeily, Lappeenranta
UPM:n tehtaat ja kullankeltainen sahanpurukasa. Rajatun alueen sisällä tukit odottavat pääsyä jatkojalostukseen ja sahanpuruksi. Tukkeja säilytetään kanavassa, jotta pysyvät kosteina. M/S Camilla, Saimaan kanavaristeily, Lappeenranta