Quitosta, Quitumben bussiasemalta lähtee busseja Riobambaan puolen tunnin välein.
Taksimatka Hostelli Rosariosta Quitumbeen taittui reilussa puolessa tunnissa. Taksikyytien hinnat eivät Ecuadorissa päätä huimaa. Tämäkin hoitui kymmenellä dollarilla. Takseja on eri sorttisia. Sellaisia, joissa kuljettajan kanssa sovitaan hinta etukäteen. Ne ovat yhtä lailla virallisia, kuvat ja luvat ovat esillä penkin selkämykseen liimattuina. Metrotaksi taas on mittarillinen taksi, joka saattaa maksaa enemmän, erityisesti jos on ruuhkaa.
Quitumben bussiasema näyttää modernilta. Laiturikin löytyi helposti, kun seurasimme samaan kaupunkiin matkustavaa paikallista. Helppo bongata, sillä jokaisella luukulla on oma päätepistekaupunkinsa ja lisäksi tiskin takana istuvat kassat kailottavat päätepisteen nimeä hullun lailla. Voi kun olisin ehtinyt ottaa videon siitä touhusta, mutta kun en, sillä piti juosta papparaisen perässä bussille.
Bussimatka Riobambaan kesti 4,5 tuntia. Eväistä on turha huolehtia, sillä myyjiä riittää. Niitä hyppää kyytiin heti kun bussi vähänkin hidastaa.







Mercado Mereed – kauppatori
Jos liha maistuu, käy haukkaamassa torilla lounaaksi ordado – paikallista perinneruokaa.




Riobamban joulu
Kaupungin museossa oli esillä jouluaiheinen näyttely. Innokas opas kertoi kattavasti Riobamban joulutraditioista. Joulunajan kohokohtiin kuuluu läpi kaupungin kulkeva kulkue, jonka etunenässä kannetaan Jeesus-lasta.

Hotel Montecarlo
