Melkein kuin silloin ennen. Kävimme kaatamassa oman joulukuusen Martinpihalla Lohjansaaressa. Emme kaataneet kaikkia vaan jätimme muillekin eli huomenna vielä ehtii. Pieni retki oli muutenkin vaivan väärti. Voin vain kuvitella miten kaunista Lohjansaaressa on kesällä. Kaunista oli nytkin kun puut ja pellot olivat huurrutettuja kuin piparimaisema pölysokerilla.
Oli muuten eka kerta kun siippani tarttui joulukuusta hankkiessa sahaan ja vieläpä kuusifarmin isännän mielestä oikein ottein. Kuusen leikkauskohdan tulee olla ”vino”. Varmaan on kyse samasta ilmiöstä kuin leikkoruusujen kanssa. Vinoon leikattu pinta imee paremmin vettä.