Eilen töllössä näytettiin ulkomaalaisten reaktioita suomalaisten itsenäisyyspäivän juhlintaan. Outoja sanoivat useat haastatelluista. Espanjalaisnainen toki piti herttaisena sitä, että suomalaiset asettuvat perheineen (ja ehkä ystävineenkin) seuraamaan telkkarista linnan juhlia. Meillä se on ollut tapana iät ja ajat.
Itsenäisyyspäivänä tehdään muutakin. Esimerkiksi tänään kun ilma oli ihana, aurinkoa ja – 7 astetta, lähdimme piparkakun paistoon kävellen. Piparkakkujen paisto tuntuu olevan muidenkin itsenäisyyspäivän puuhia. Oiva mahdollisuus, vapaapäivä ennen joulua.
Matka kesti kaksi tuntia kävellen, vartti autolla.
Nyt kello on jo iltakuusi. Kohta liitymme suomalaisten outoon joukkoon katsomaan paria tuhatta kättelyä.