Olipa lähellä ettemme päässeet tai joutuneet tunnetun elämäntapakiertäjän huonetoveriksi. Playa de Poo -majataloon ilmaantui illansuussa elähtäneen näköinen mies rinkkoineen ja vaellussauvoineen. Ääni kähisten hän veteli olutta puutarhassa, kun tulimme illalliselle.
Rinka ilmaantui jossain vaiheessa makuusaliimme. Nämä pienet makuusalit ovat jollain tapaa kiusallisia, sillä niissä yksi persoona muuttuu liian näkyväksi.
No tämä Jose el Peregrino, kymmenisen vuotta caminoita kiertänyt ei ehkä ole halutuinta seuraa ulkonäön perusteella. Ja kyllähän sitä kaikkea tarttuu maailmalta matkaan. Suomalainen sanoisi, että reissussa rähjääntyy.
Kerrotaan että Jose oli aikoinaan merimies. Laiva kanssamatkustajineen upposi, mutta Jose pelastettiin yhdeksän tunnin jälkeen jäälautalta. Jään päällä killuessaan Jose oli luvannut Carmen-pyhimykselle, että kiertää – oliko kaikki vai loppuelämän ajan – pyhiä paikkoja. Sillä tiellä hän on. Takana 10 vuotta ja 106 000 kilometriä. Näin kertoo netti.
Majatalon joustava omistaja taikoi meille kahden hengen huoneen. Onneksi oli vapaita.