Cerrado – suljettu. Sellaista kylttiä ei haluaisi nähdä kun saapuu määräpaikkaansa. No niin kuitenkin kävi tänään. Majatalo suljettu toistaiseksi. Satunnainen ohikulkija, lähistöllä asuva mies lähti oppaaksi hakemaan Villa de Comillas -pensionaattia. Paikalliset aika helposti lähtevät näyttämään ennemmin kuin selostavat meille puolikielisille. Valpastun aina tämän kaltaisissa tilanteissa, kokemus opettanut. Niin nytkin, vaikka taas kerran sain häpeillä ajatuksiani.
Mies johdatti meidät pensionaattiin, huuteli isännän tiskin taakse meitä palvelemaan ja ennen poistumistaan kevyesti hiveli kummankin käsivartta. Kamuni tiesi kertoa, että aikoinaan on uskottu, että omat synnit lähtevät pyhiinvaeltajan matkaan, kun koskettaa häntä. Täällä Nortella on aiemminkin nähty sama. Olen pannut sen kulttuurin piikkiin. Espanjalaisethan koskettelevat, huitovat ja tulevat muutaman kymmennen sentin päähän siinä missä suomalaisen intimiteettiraja on metrin verran.