Kolin maisemat ovat aina yhtä ihania. Tämänkertaisella toimittajareissulla saimme kokea syksyistä Kolia. Ruska ei ollut vielä rävähtänyt valloilleen, mutta kelta-vihreää värimaailmaa kyllä näkyi.
Matkailijoiden lisäksi Kolin kansallismaisemista ovat lumoutuneet myös monet taiteilijat. Inspiraatiota ovat hakeneet niin kirjailijat kuin musiikki- ja kuvataiteilijatkin.
Nykyään Kolille matkataan useimmiten omilla autoilla, mutta perille pääsee autottakin. Ensin junalla Joensuuhun, josta kimppataksi vie Kolille.
Käväisimme Kolin huipuilla. Puolitoista kilometriä on toki pikkukävely, mutta hyvä niinkin, enempää ei ehtinyt. Kiire oli kokemaan maisemakylpylää ja muuta mitä päivän ohjelmaan oli suunniteltu.


Mahtaakohan vastaavanlaista maisemakylpylää kuin Koli Relax Spa löytyä muualta Suomesta? Olen käynyt monissa Suomessa ja ulkomailla. Täällä Kolilla on virkistävää katsella keinotekoisten palmumuodostelmien ja muiden muoviviheriöitten sijaan luonnon puita omilla kasvualustoillaan.
Tyylikäs kylpylä. K18 iltaisin ja skumppaa vaikka heti aamusta.
Ulkopaljussa makoillessani kaipasin hieman matalampaa seinämää, jotta olisin esteettömästi voinut ihailla Kolin maisemia.




Syksyn toimittajamatka Pohjois-Karjalaan 21.-23.9.2016
Pohjois-Karjalan matkailuhuippujen kierroksen kustannuksiin osallistuvat toimittajat itse, Matkailutoimittajien Kilta ry, Joensuun seudun kehittämisyhtiö Josek ja paikalliset matkailuyritykset.