Awakening – odotettu avajaisseremonia oli monituntinen spektaakkeli, jossa nenä ehti huurustua kunnolla.

Tarina rakentui neljästä: kaupunkia halkovasta joesta ja sen tulvimisesta, uskomuksista, innovaatioista ja jälleenrakentamisesta.
Esitykset alkoivat kaupungin neljästä eri pisteestä, joissa jokaisella oli oma osansa tarinassa. Teeman mukaiset ohjelmalliset kulkueet etenivät pikkuhiljaa keräten katsojia matkan varrelta. Kaikkien kulkueiden päätepisteenä oli kaupungin keskusta, Rynekin aukio.
Tässä kuvia yhdestä aloituspaikasta.
Tulishow aloittaa kulkueen kohti Rynekin aukiota.
Kostuketta ja kurkun lämmikettä tarjolla

Meitä oli varoitettu, että kylmä tulee, lämmintä päälle mutta silti. Keskusaukiolla rakennettiin ja rakennettiin, puolalaisen perusteellisesti rakennelmaa, jonka tulkitsin symboliseksi, miten Wroclawista tuli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Rakentaminen ei ole helppoa, se kestää. Moni ympärilläni värisevä toivoi samaa kuin minäkin, saisivat valmiiksi ja pääsisi sisätiloihin.
Kulttuurikaupungin rakennusaineet saapuvat.
No valmistuihan rakennelma aikanaan
ja meidät palkittiin valoshow’lla.
Ja lopuksi höyhensateella. Symboloivat varmaan uudelleensyntymistä.