Puolan Wrocław on Baskimaan San Sebastianin ohella vuoden 2016 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Kaksosen toiseen puoliskoon San Sebastianiin tutustuin jo kesällä. Nyt on vuorossa Wrocław. Tällä kertaa joku muu kuin minä hoitaa matkajärjestelyt. Luksusta jo se, ettei tarvitse seilata netissä haeskelemassa lentoja ja majapaikkoja.
Puolan valtion matkailutoimisto kutsui kuusi toimittajaa Skandinaviasta tutustumaan Wroclawiin ja osallistumaan avajaisiin. Kutsu saapui jo viikkoja sitten mutta ohjelmaa saimme odottaa viime hetkiin.
Kaappini pullottaa hepeneitä eri vuosikymmeniltä ja vyötärömitoilta, mutta ”formal attiren” valinta oli lopulta helppo, sillä vain yksi asuista oli riittävän tilava näin joulun jälkeen.