Laredosta ajaa tiheään busseja Santanderiin, paikallislinjoja ja pikavuoroja. Sittemmin huomasimme, että myös Barcelonaan olisi täältä päässyt bussilla. Se on hyvä tietää siinä vaiheessa kun joskus tulevaisuudessa jatkamme caminoa.
Kun aikaa oli matkasimme paikallislinjalla. Kattava kierros pikkupaikkoja Santanderin liepeillä.
Meitä peloteltiin Jaakonpäivän juhlallisuuksien tuomilla ruuhkilla ja tilasimme liput etukäteen. Taas kerran turhaan.
Santanderin albergue (yksi niistä) oli muutaman sadan metrin päässä bussiasemasta. Olimme jo 9.30 oven takana kolkuttelemassa. Onneksi hospitalero oli vielä paikalla ja saimme jättää rinkat sinne.
Hospitalero suositteli meille ruokapaikaksi rautatieaseman Feve-ravintolaa. Ensin hieman kummeksuin, mutta valinta oli hyvä. Saimme alle kympillä hyvät ruuat ja viinin. Paljon paikallisiakin näytti olevan, jopa sellaisia jotka kohtelusta päätellen olivat vakioasiakkaita.