Lastataan, lastataan butelia saareen. Kun Lonnan saarella nautitaan kesäpäivistä, kaikki on roudattava mantereelta. Vallan työläältä se näyttää, mutta onhan se asiakkaille mukavaa, kun saa valkkaria siemaillen katsella Helsingin silhuettia Tuomiokirkkoineen ja Uspenskin katedraaleineen.
Lonnan saarelle saavuttaessa meitä vastassa oli tiukkailmeinen tipu. Niitä siellä riitti, sillä pesimäkausi oli meneillään. Pesiä on kuulemma satakunta. Yhden pongasin jopa ravintolan takapihalta.
Lonna avattiin yleisölle kesällä 2014. Aikoinaan saari toimi armeijan ammusvarastona.
Saarta isännöivän Fregatti Oy:n toimitusjohtaja Ville Wäänäsen esitellessä tiluksia bloggariryhmälle 2.6.2015 suunnitelma toisensa jälkeen vilahti puheessa. Ideoita saaren virkistyskäytöstä tuntuu löytyvän.
Paljon on jo valmiina: kahvila, ravintola ja tila, jossa voi jo nauttia maksuttomasta sunnuntaijoogasta. Mutta aivan kuin rivien välistä olisi kuultanut vieno toive siitä että valmista tulisi nopeammin. Syksyllä pitäisi valmistua esimerkiksi miinavarastot, joita tullaan käyttämään yksityistilaisuuksien pitopaikkoina.