Rakastan jäätelöä ja yllätyksiä.
Italia jäätelöineen on minulle tietenkin maanpäällinen taivas. Siellä erityisesti Sirmione, pieni kylä Garda-järven eteläpäässä, on tarjonnut tähän mennessä ikimuistoisimmat jäätelöelämykset. Sinne voisin matkustaa jo pelkästään jäätelön takia uudestaan ja uudestaan.
Tiistaisessa Rantapallon bloggari-illassa söimme Sokos Hotel Presidentin keittiömestarin loihtimaa gluteenitonta ruokaa. Yllätys sinänsä, sillä olen luullut että gluteenittomuus rajoittaa – puhutaanhan ruokarajoitteista – mutta lajeja oli monta, toinen toistansa herkullisempia.
Varsinainen yllätys kuitenkin odotti kun pääsimme jälkiruokaan. Pekonijäätelöä! Kuulin aluksi pecan-jäätelöä – siis pecanpähkinä – mutta ei, pekonia se sisälsi. On kuulemma hitti USA:ssa.
Maistelin lähes kaikkia espoolaisen artesaanijäätelötehtaan Caminiton tarjolle tuomia sortteja. Seassa oli tuttuja makuja myös.
Hyvään illalliseen kuuluu mielestäni aina jotain yllättävää. Tämä pekonijäätelö voisi olla sellainen. Armeliaasti niitä kohtaan, jotka eivät pekonin mausta perusta, voisi lautaselle asetella neljän maun kokoelman, joista yksi tuo pekoni. Kun maistaa, tietää maistuuko.
Kuvan jäätelöt ovat Helsingin jäätelötehtaan kioskista Kaivopuistosta. Perinteinen kesäherkkumme aina kun siellä päin kävelemme.