Matkailutoimittajien Kilta ry, Finnish Guild of Travel Journalists palkitsi Matka 2015 –messuilla matkailun toimijoita.
Yksityiskohdat, perustelut ja yhteystiedot jäljempänänä
Killan lehdistötiedote 15.1.2015
Vuoden 2014 kotimaan matkakohde
RANUAN ELÄINPUISTO
Ranuan eläinpuisto avasi ovensa vuonna 1983. Tästä rohkeasta yrityksestä on tullut
merkittävä eläinsuojelun ja kulttuurin kohtauspaikka aivan Lapin läänin eteläreunalla.
Ranuan eläinpuisto on Suomen pohjoisin eläintarha, ja siitä on vähitellen kasvanut
huippusuosittu kohde, ennen kaikkea lapsiperheiden keskuudessa. Samaan aikaan
eläinpuisto on saanut merkittävää kansainvälistä huomiota.
Ranuan eläinpuistossa asuu noin 50 villieläinlajia ja yli 200 eläinyksilöä. Suomen
ainoat jääkarhut ovat Ranualla. Erittäin uhanalaiset jääkarhut ovat saaneet Ranualla
myös jälkeläisiä, mikä ei ole itsestään selvää. Suomen ensimmäinen jääkarhunpentu
Ranzo syntyi Ranualla kolme vuotta sitten. Nyt Ranzo hurmaa Itävallan
pääkaupungissa, maineikkaassa Wienin Schönbrunnin eläintarhassa. Siitä on tullut
huippusuosittu, ja ihmiset tekevät pitkiä matkoja Keski-Euroopassa päästäkseen
katsomaan sitä.
Vuosittain Ranuan eläinpuistossa käy noin 100 000 vierasta. Kun pikkuinen Ranzo
vielä asui Ranualla, ennätyskävijämäärä oli puolitoistakertainen. Eläinpuisto on
suosittu kohde ympäri vuoden.
Jääkarhujen lisäksi eläinpuistossa voi ihailla ruskeakarhuja, susia, ilveksiä, ahmoja,
myskihärkiä ja monia muita arktisia lajeja. Eläimet Ranualla on sijoitettu
mahdollisimman luonnonmukaiseen elinympäristöön ja vierailijat liikkuvat puistossa
puista kävelysiltaa pitkin. Monet tasokkaat eläimiä esittävät luontokuvat on kuvattu
Ranuan eläinpuiston suurissa luonnonmukaisissa eläinaitauksissa, ja vuonna 1998
valmistunut elokuva Poika ja Ilves on kuvattu pääosin Ranuan eläinpuistossa.
Merkittävien ansioidensa vuoksi Matkailutoimittajien Kilta on päättänyt myöntää
kotimaan matkailukohde 2014 -palkinnon Ranuan eläinpuistolle.
www.ranuazoo.com
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Tommi Hinno, Ranuan eläinpuisto, puh. +358 400 765 237;
tommi.hinno@ranua.fi
Adrián Soto, Matkailutoimittajien Kilta, puh. +358 44 540 3772;
adsotoster@gmail.com
Vuoden 2014 matkailuhenkilö
MARJAANA SAURILA
Vuoden matkailuhenkilö on markkinointi- ja myyntitoimiston johtaja Marjaana
Saurila Saksan matkailutoimistosta.
Marjaana Saurilan työuraan Saksa on liittynyt monin tavoin, aiemmin mm.
Finnlinesissa ja Finnjetillä. Vuodesta 1990 hän toimi Saksan matkailutoimiston
Suomen-toimintojen johtajana, sitten välillä suomalaisten elintarvikkeiden viennin
edistäjänä Saksaan, ja vuodesta 2012 taas Saksan matkailutoimiston markkinointija
myyntitoimiston johtajana.
Saksan suosio suomalaisten matkakohteena on vahva ja vakaa. Marjaana Saurila
on työskennellyt etenkin matkailuelinkeinon ja median parissa, mutta hänen
työnsä tulokset näkyvät myös kaikkien Saksaan matkustavien mielissä. Hän on
puhunut pitkään Unescon maailmanperintökohteiden puolesta ja Saksasta
kulttuurikohteena. Kun Berliinin muurin murtumisesta viime vuonna tuli
kuluneeksi 25 vuotta, Suomessa huomioitiin merkkipäivä laajasti.
Marjaana Saurila on markkinointiviestinnän ja markkinoinnin moniosaaja.
Samalla kun ojennamme hänelle kunniakirjan vuoden 2014 matkailuhenkilönä,
toivotamme hänelle onnea uusissa haasteissa Saksan matkailutoimiston sulkiessa
nyt ovensa Suomessa.
Lisätiedot:
Marjaana Saurila, puh. +358 40 531 1452;
marjaanasaurila@gmail.com
Reijo Härkönen, Matkailutoimittajien Kilta, puh. +358 40 501 2328;
reijo.harkonen@pp.inet.fi
Vuoden 2014 ulkomaan matkakohde
ISLANTI
Islantia kutsutaan satujen saareksi.
Sanotaan, että yli puolet islantilaisista uskoo haltioihin ja menninkäisiin.
Saarta katsoessa ja kokiessa usko on helppo jakaa.
330 000 asukkaan Islanti sijaitsee Atlantilla napapiirin ja Golfvirran törmäyskohdassa. Alueen
ilmasto on mainettaan parempi, mutta varsin vaihteleva. Yhden päivän aikana vierailija saattaa
hyvinkin päästä kokemaan kaikki neljä vuodenaikaa.
Islannin varsinainen matkailukausi on kesäpainotteinen, mutta ympärivuotinen matkustus on
kasvanut merkittävästi. Saari on ympäri vuoden luontomatkailijan unelma: tuliperäisen maan jylhät
vuoret, laavakentät ja kuumat lähteet luovat omaperäisen, mielikuvituksen lentoon houkuttelevan
ilmapiirin.
Islanti on myös osannut hyödyntää hyvin maantieteellisen asemansa ja kasvanut merkittäväksi stopover-
kohteeksi matkalla Pohjois-Amerikkaan. Moni tekee välilaskun ja yöpyy Reykjavikissa tai
kiertää saarta päivän tai pari.
Islanti on selvinnyt niin tuhkapilvistä kuin finanssikriisistä. Se on nyt matkailijalle entistä
edullisempi kohde. Islanti on omaleimainen ja ainutlaatuinen matkailumaa, jossa yhdistyvät
mystiikka ja luonto sekä modernit hotelli- ja retkipalvelut menneen ajan läsnäoleviin tarinoihin.
Matkailutoimittajien Kilta ry on päättänyt myöntää vuoden 2014 ulkomaan matkakohteen palkinnon
Islannille.
www.icelandair.fi
Lisätiedot:
Country Manager Pekka Mäkinen, Icelandair, puh. +358 (0) 9 586 2244;
pekka@icelandair.is
Juha Roiha, Matkailutoimittajien Kilta, puh. +358 40 830 7186;
juha.roiha@yle.fi
Vuoden 2014 Hyvä teko
ONNIBUS.COM
Matkailutoimittajien Kilta ry on valinnut Vuoden Hyväksi teoksi 2014 linja-autoyhtiö
OnniBus.comin tarjoamat vapaamatkat sotaveteraaneille.
Bussiyhtiö tarjoaa veteraaneille mahdollisuuden matkustaa millä tahansa verkostonsa yhteysvälillä
maksutta. Myös avustajan veteraani saa ottaa mukaansa veloituksetta.
Sotaveteraanien vapaamatkaoikeus on vakiintunut yhtiössä hienoksi käytännöksi jatkuttuaan jo
kolme vuotta, eikä kyseessä ole ollut vain hetkellinen mainostemppu.
Matkailutoimittajat pitää hyvänä, että vapaamatkan järjestäminen on tehty ikäryhmä huomioiden
mahdollisimman helpoksi. Paikan saa varata tavalliseen lisämaksuttomaan puhelinnumeroon
(044 705 7110) soittamalla, ja vahvistuksen paikasta saa sähköpostin sijaan halutessaan tavallisena
kirjepostina.
Matkailutoimittajat pitää ilahduttavana halpabussitoiminnan Suomeen tuoneen Onnibus.comin
vaikutusta koko alan kehitykseen. Myös perinteisten toimijoiden tarjontaan on kilpailun myötä
tullut erilaisia lipputuotteita, joiden hintataso on omiaan inspiroimaan yhä useampia linjaautomatkalle
– jopa henkilöauton sijaan. OnniBus.comin lupaukselle edullisista lipuista on myös
aitoa katetta. Niiden saatavuus on yleisesti hyvä aina lähtöpäivään saakka ilman pitkien aikojen
ennakko-ostovaatimuksia.
OnniBus.com on vuodesta 2012 toiminut suomalainen kaukoliikenteeseen erikoistunut linjaautoyhtiö,
joka operoi 110 lähtöä päivässä. Sen reitistö yhdistää 48 kaupunkia Suomessa.
Pääliikennöintikaupungit ovat Forssa, Helsinki, Jyväskylä, Kajaani, Kotka, Kuopio, Lahti, Mikkeli,
Oulu, Pori, Rauma, Tampere, Turku, Varkaus ja Vaasa.
www.onnibus.com
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Pekka Möttö, OnniBus.com Oy, puh. +358 44 974 2477;
pekka@onnibus.com
Marko Tammi, Matkailutoimittajien Kilta, puh. +358 400 505 782;
Matkailutoimittajien Kilta täyttää tänä vuonna 46 vuotta.
Yhdistykseen kuuluu 100 media-alan jäsentä toimittajista valokuvaajiin ja
tv- ja radiotoimittajiin. Kilta on jakanut kunniakirjoja vuodesta 1972 lähtien. Killan
nykyinen puheenjohtaja on Eero Nokela, puh. +358 50 553 5681; eero.nokela@kolumbus.fi.