Uni maittaa! Onneksi sain painaa pääni tyynylle vielä kerran ennen Pyreneiden ylitystä.
Napoleonin reitin varrella, noin 9 kilometrin päässä Saint-Jean-Pied-de-Portista, voi majoittua Refugio Orissonissa. Sen jälkeen ei ole mitään ennen Roncesvallesia.
Orissonin hinta ei päätä huimaa, puolihoito 32 euroa. Illallinen oli huippu: herkullinen keitto, possua, papuja, baskikakkua ja tottakai viiniä enemmmän kuin suomalainen edes jaksaa juoda. Emännän toivomuksiin kuuluu, että illallisella kaikki esittäytyvät ja kertovat jotain itsestään ja caminostaan. Voi mikä kansallisuuksien kirjo! Suomesta vain minä.
Sama omistaja pyörittää Kayalaa, 800 metrin päässä. Vinkiksi muille majapaikkaa vuorten syleilyssa tarvitseville. Huomaathan vuoristo-olosuhteet, mikäli varaat illallisen tai aamiaisen, silla Kayalassa majoittuvat joutuvat tulemaan atrioille Orissoniin. Erityisesti jos matkaat yksin, nuo metrit ovat haaste. Aamulla pilkkopimeässä kävely hirvittää monia. Heijastinliivi päälle. Eikä kannata katsella Pyreneitä käsittleviä luontofilmejä edellisiltana.
Vihjeeksi muille: Orissonista saa tilattua taksin, joka vie reppusi Roncesvallesiin refugion laheiseen hotelliin, jos haluaa rehkimisen sijaan nauttia maisemista.
(Napoleon route to Roncesvalles )
![]() |
Refugio Orissonissa tunnelma korkealla. Huomenna vuorten yli. |
![]() |