Kaikkeen sitä ryhtyykin. Syyskuun alkupäiviin sijoittui monenlaista uutta. Melonnasta jo kerroin, samoin alpakkavaelluksesta. Ne olivat lehdistömatkan ensimmäisen päivän kohokohtia. Kakkospäivälle oli varattu aikaa ratsastamiseen ja läskipyöräilyyn. Aamusta siis talleille Harjun Hoviin, Virolahden Ravijoelle. Huolimattomasti luin ohjelman. Kuvittelin, että hieman kokeilemme Pikkusuokin Tallin ulkokentällä. Mutta ei, kyseessä oli hevosvaellus maastossa. Onneksi ei karautettu laukkaan kuusten seassa…
Avainsana: Virolahti
Bunkkereita, luontopolkuja ja rautaesiripun maisemia – Virolahti
Joskus on hyvä joutua paikkoihin, joihin ei olisi omatoimisesti hakeutunut. Se, jos mikä avartaa. Niin kävi vastikään pressireissulla, jonka ohjemaan kuului Virolahden Bunkkerimuseossa käynti. Vierailua sävytti aluksi epäilys, että mahtaako löytyä kiinnostavaa asiaa, mutta lähtiessä Mummo jo kyseli bunkkerimajoituksen hintoja ja käytäntöjä. Kahdellakymmenelläviidellä egellä olisi saanut yöpyä avauskuvan pallobunkkerissa. Siellä näkyi olevan kahden hengen sänky. …