Uhtualla, Kalevalassa porukka otettiin vastaan juhlallisin menoin. Kunniakirjat jaettiin, puheita pidettiin ja runoja lausuttiin puolin ja toisin. Jaksan muiden mukana ihmetellä niitä neljää, jotka aloittivat 4.6. Sammatista ja parin kuukauden päästä päättivät kävelynsä Kalevalassa, Vienan Karjalaan. Lähes tuhat kilometriä ja lukemattomia öitä matkailuvaunussa ja muissa vaihtelevanlaatuissa majoituksissa. Itse liityin porukkaan rajalta ja siinäkin oli kokemusta kerrakseen. Onnenkalu…
Avainsana: Uhtua
Kalevalaa Kalevalassa
Kulttuuriohjelmaa riitti koko lauantaille. Kolmen tunnin opastetun kyläkierroksen aikana kävelimme Uhtuan tai Kalevalan – kummaksi sitä nyt pitäisi kutsua – päästä päähän. Näkymiä raitilta. Haikola Iltapäivällä ajoimme Haikolaan Mihaelin ja Olgan luokse. Kirjailija Ortjo Stepanov oli Mihaelin isä ja Mihael on perustanut hänelle museon. Haikolan kylässä asuttiin ympärivuotisesti ennen kuin perspektiivittömien kylien tyhjennysohjelma alkoi.Kirjailijaisä kuitenkin sinnikkääsi…
Perillä Uhtua/Kalevala Vienan Karjala
Perillä Kalevalassa moninaisten vaiheiden jälkeen. Neljän hengen ydinporukka, joka aloitti 5.6. Sammatista on väsynyt käveltyään tuhatkunta kilometriä ja iloitsee tietenkin pitkän kävelynsä päättymistä. He ansaitsevat hatunnoston. Kyläläiset ottivat heidät ja meidät ns. rajatapaukset (Suomen rajalta aloittaneet) vastaan lauluin. Kulkue saatteli meidät kylän rajalta hotellille. Minä puolestani pursuan kävelyenergiaa sillä rajan jälkeen, jolloin liityin joukkoon, Via Kalevala -kävely muuttui enemmän tai…