Lavatansseista jo kerroinkin, mutta paljon muutakin koimme 7-8.6.2025 Visit Someron lehdistömatkalla. Kävimme muun muassa moikkaamassa possuja ja muita kotielämiä, vaeltelemassa järvimaisemissa ja taidenäyttelyn valmistelutouhuja seuraamassa. Kotieläinpiha Rajala Ranch Rajala Ranch kotieläinpihalla voi tutustua monenlaisiin eläimiin. Yrittäjä Niko Rajala perheineen perusti tilan. Kaikki alkoi eläinharrastuksesta, mutta on laajentunut yli sadan eläimen kotieläinpihaksi. Kotieläinpihalla asustaa kaiken kaikkiaan…
Avainsana: Taidekeskus Kivimeijeri
Someron kulttuuritärpit
Somerolta löytyy monenlaista kulttuuritapahtumaa., joihin pääsin tutustumaan Visit Someron järjestämällä mediamatkalla. Tässä pari tärppiä. Aivan ensiksi Taidekeskus Kivimeijeri, sillä siellä avautuu huomenna lauantaina kesän kestävä Valkoinen musta -näyttely. Kun kävimme paikan päällä alkuviikosta, Kivimeijerissä kävi kilke ja kalke. Siellä viimeisteltiin näyttelyä. Pari taitelijaa ehti kuitenkin esitellä töitään. Toinen heistä taidekeskuksen perustaja, taiteilija Antero Kare. Hän…