Eilen Helsingissä juostiin perinteinen itsenäisyyspäivän lenkki, joka noudattelee Suomen muotoa. Siis ne vetreät juoksivat, mummo löntysteli. Vetreät ehtivät maaliin (lähtöpisteeseen Lassilan liikuntapuistoon) himpun yli tunnissa. Lenkin pituus on noin 11 kilometriä. Aikani oli huimat 2 tuntia 30 minuuttia. Kuviakin ehdin ottamaan. Tässä otoksiani. Sinne ne menivät. Hieno ilma, hienot maisemat. Reittimerkintöjä löytyi vaikka mistä. Jos nauhat…
Avainsana: Suomi100
Mies, joka ei koskaan matkustanut ulkomaille
Tällaisena matkamummona on vaikea kuvitella nykyihmistä, joka ei koskaan käynyt ulkomailla. Sellaisia kuitenkin löytyy. Reissujeni välillä yritän sivistää itseäni musiikkimaailman asioilla ja luen Gösta Sundqvistin tuoretta elämänkertaa. Hänethän tunnetaan Suomirockista, Leevi and the Leavings yhtyeestä ja suomalaista arkitodellisuutta kuvaavista lauluista. Gösta – Göde – olisi viime keväänä täyttänyt kuusikymmentä, mikäli eläisi. Kymmenisen vuotta häntä nuorempi…
Suomi 100 juhlaa – Lentonäytös Kaivopuistossa
Ensin ajattelin, että mistä kaikki oikein meuhkaa. Katsomaan lentokoneita Kaivopuistoon! Niitä näkee riittävästi täällä Espoossa Lippajärven rannalla parvekkeella istuskellessaan. Kuumailmapallotkin laskeutuivat talojemme kohdalla aikoinaan. Kerran jopa korissa matkaavat skoolasivat kanssamme – tosin vain sormieleellä – kun illastimme parvekkeella eräänä perjantai-iltana. Mikä lie, mutta nykyään kuumailmapalloja näkee näin alhaalla harvoin ja silloinkin kaukana talostamme. Koko päivän radiokanavilla…