Näinä aikoina tarmo pikkujouluissa täytyy kohdistaa johonkin muuhun kuin tanssimiseen. Menneen viikon kohokohtiin kuului Kara-Kamerat valokuvauskerhon pikkujoulut Tapiolassa: etkot WeeGee -talolla, sitten illallinen Ravintola Kylässä ja jatkot… kymmenen uutiset kotona. Hillitystä menosta huolimatta varpaita kivisti koronauutisia töllöstä katsellessa. Ei tanssimisesta, vaan kävelemisestä. Ennen illan pikkujoulurientoja olin asioilla Kampissa ja innostuin kävelemään kohti Tapiolaa, kun aikaa…
Avainsana: pikkujoulut
Moro Tampereelta
Viikonloppu oli pikkujoulujen ruuhka-aikaa. Me suuntasimme siippani kanssa Tampereelle pikkujouluihin. Bussikuljetus mennen tullen oli järjestetty mutta päädyimme yöpymään. Näin siitä tuli ikään kuin kaupunkiloma. Puolen yön jälkeen kun juhlat päättyivät kiittelimme valintaa. Parituntinen bussissa ja taksijonot Helsingissä vielä kaupanpäälle ei olisi maistunut enää siinä vaiheessa. Tampereen Tallipihassa joulu näkyi jo. Ei kuitenkaan valkeana. …
Pikkujouluristeilyllä
Tulipa käväistyä Tallinnassa. Viikkarin XPRS, miksiköhän tuo express – pikaisuuteen viittaava liite. Paattihan kulkee suunnilleen samassa ajassa kuin Ökköröön tavallinen laiva. Jos jonottamisesta tykkää, niin kivaahan meillä oli. En olisi uskonut, että sanon mitään näin mummomaista, mutta ennen oli paremmin. Muistelen haikaillen aikoja, jolloin mättölät vielä viehättivät uutuudellaan. Jaksoi ihastella katkarapuja ja mätejä, ja syödäkin….