Somerolta löytyy monenlaista kulttuuritapahtumaa., joihin pääsin tutustumaan Visit Someron järjestämällä mediamatkalla. Tässä pari tärppiä. Aivan ensiksi Taidekeskus Kivimeijeri, sillä siellä avautuu huomenna lauantaina kesän kestävä Valkoinen musta -näyttely. Kun kävimme paikan päällä alkuviikosta, Kivimeijerissä kävi kilke ja kalke. Siellä viimeisteltiin näyttelyä. Pari taitelijaa ehti kuitenkin esitellä töitään. Toinen heistä taidekeskuksen perustaja, taiteilija Antero Kare. Hän…
Avainsana: Kaija Aarikka
Kulttuurinnälkään Somerolla
Kivimeijerissä oli vielä vallalla kaaos, mutta saimme kuitenkin tutustua tulevaan. Parin viikon päästä entinen meijerirakennus täyttyy taiteesta. Viisitoista Somerolla asuvaa tai siellä työskentelevää taiteilijaa esittelevät teoksiaan Go Somero Go Go -näyttelyssä, joka avautuu yleisölle 18.6. Näyttely on avoinna elokuun 14. päivään asti. Taiteilija Antero Kare esitteli Kivimeijerin taidetoimintaa mediaryhmällemme. Somerolla työskentelee iso joukko taiteilijoita, se…