Avauskuvan kolmikon kohtasin kävellessäni Ponte de Ferreirosiin. Aikamoinen kolmikko matkalla Santiago se Compostelaan!
Loppumatkasta kaivonkansia riitti kuvattavaksi ja kulkijoita kohdattavaksi yhä vaan enemmän. Olin edennyt turistireitille vain muutaman päivämatkan päähän Santiago de Compostelasta.
Arzua – Ponte de Ferreiros, 8,5 km / 6.10.2025
Päivän urakka oli lyhyenlainen. Hidastelin, sillä matkaa Santiagoon oli vain 36 kilometriä ja aikaa viikko.
Ponte de Ferreirosin majatalo oli tilava ja siisti. Ruokaa ja aamiaista sai myös samassa rakennuksessa olevasta ravintolasta.
Arzuan paikkeilla Norte yhdistyy Ranskan reittiin. Eli tavoitteeni kulkea Camino del Norte oli saavutettu ja olisin voinut lopettaa siihen. Kovasti pohdinkin mitä tehdä. En haluaisi liian montaa päivää viettää Santiago de Compostelassa.
Kun majatalon aamiaispöydässä kerroin, että minulla on löysiä aikataulussa, yksi espanjalainen ehdotti Coruñaa. Ehdin jo kaivella netistä bussiyhteyksiä Santiagosta sinne, mutta sitten mietin vaatteitani. Kaupunkiolosuhteet ja camino-vetimet eivät tuntuneet mukavalta yhdistelmältä. Vähän sama tilanne kuin Madrid, jossa taidemuseot houkuttivat, mutta caminolla käytettävissä varusteissa oleskelu ei. Vaateostoksille en halunnut lähteä. Toinen ehdotti Fisterraa ja kävelyä Finisterran majakalle, mutta siihen oli liian vähän aikaa.
Meno muuttuu kun siirtyy Nortelta Ranskan reitille
Kyllä huomasi, että Ranskan reitillä ollaan ja nimenomaan sillä Sarriasta alkavalla osuudella, jota kutsutaan turistireistiksi. Jonossa kulkemisesta puhutaan nettipalstoilla. Arzuan jälkeen näkyi joukkoina kulkevia vaeltajia. Kapeammilla poluilla vaeltajista muodostui jonoja.
Sarria on suosittu vaelluksen aloituspaikka, koska se täyttää vaadittavan sadan kilometrin vähimmäismatkan, jotta voi saada pyhiinvaellustodistuksen, eli sen compostelan.
Toisaalta oli mukavaa, osin jopa helpottavaa, nähdä poluilla muita vaeltajia, kun siihen asti poluilla oli ollut heitä aika vähän, jos ollenkaan.
Nortella oli osuuksia, joilla en nähnyt tuntikausiin yhtään ihmistä. Viikkojen yksinäisten polkujen jälkeen tuntuu, että viisi vaeltajaa on ruuhka, kymmenen väentungos.
En ihan tarkkaan muista, missä vaiheessa Nortea majatalojen makuusalit muuttuivat jalkahoitoloiksi ja yhä useampi kulki polvet teipattuna, linkaten kuka mihinkin suuntaan, mutta Norten loppupään etappeja ne taisivat olla.
Kun Nortelle yli 800 kilsan päästä Irunista lähteneet yhdistyvät Arzuassa Pyreneiden Ranskan puolelta saman verran kulkeneisiin, siinä linkkaavaa pitkänmatkankulkijaa riittää. Lisäksi siinä seassa kulkevat tarmokkaasti askeltavat sadan kilometrin päästä lähteneet ja päiväreppulaiset eli ne, joiden rinkat kuljetetaan majatalosta toiseen.
Sitten on heitä, jotka eivät koskaan päässeet perille Santiago de Compostelaan. Muistolaattoja ja -monumentteja näkyy paljon. Tässä kaksi.
Vaeltajat tuovat tuloja mutta myös häiritötä paikallisille
Viimeisillä osuuksilla ennen Santiago de Compostelaa kulkee valtavasti vaeltajia. Uutisissa kerrottiin, että syyskuussa Santiagoon saapui 80 000 vaeltaja. Ei ihme, että hihat paikallisilta välillä palavat.
Toki nämä kulkijat tuovat kassavirtaa palveluita ylläpitäville, mutta myös häiriöitä paikallisten arkeen. Kuvittele vaikka tuota määrää kulkemassa ohi ikkunasi! Tai tilannetta, jossa lyhyellä työtauollasi baari täyttyy vaeltajista ja joudut jonottamaan kahviasi.
Arzuan jälkeen A granxa de Tato -baarin omistaja hermostui. Pari amerikkalaista vaeltajaa kävi vain vessassa, eivät edes tervehtineet. Omistaja: ”Tämä on minun kotini ja sinne tullaan kunnioittavasti, sanotaan vähintään hello”.
Monipuolista yritteliäisyyttä
Jos aiemmin Nortella oli välillä niukanlaisesti palveluja, niin tällä turistireitillä niitä riittää. Caminon varrella on jos jonkinlaista matkamuistojen myyjää ja yrittäjää.
Pyhiinvaelluspassiin (siihen johon kerätään leimoja todistusaineistoksi compostelaa varten) voi saada mieleisensä värisen helmikoristeen, tavanomaisen leiman lisäksi. Tai sinetillä tehdyn leiman.
Näyttipä siltä, että eräs vaeltaja halusi ikuistaa itsensä maalaukseen. Siellä hän istui reppuineen taiteilijan mallina.
Vaeltajat jättävät jälkensä
Vaeltajilla on halu jättää jälkeensä merkkejä käynnistään. Sillan kaiteet, liikennemerkit ja mihin nyt merkkinsä saakin laitettua, ovat täynnä tarroja ja riipustuksia.
Ponte de Ferreiros – Santa Irene 9,5 km / 7.10.2025
Matkalla Santa Ireneen kohtasin kanadalaisen kolmikon: isoäiti, äiti ja 6-vuotias tytär matkalla kohti Santiago de Compostelaa.
Isoäiti oli jotakuinkin ikäiseni ja tuo kuusivuotias saman ikäinen kuin Hän joka teki minusta Mummon.
Uskomatonta: heidän päivämatkansa oli 17 kilometriä. Kävellessä äiti opetti tytölle matematiikkaa:
”Jos koko päivämatka on 17 kilometriä ja lounasaikaan mennessä olemme kävelleet yhdeksän kilometriä, niin montako kilometriä jää käveltäväski lounaan jälkeen?”
Vanha tuttu Santa Irenen majatalo
Aika harvoin muistiin jäävät majatalot, mutta Santa Irenen majatalo on jäänyt mieleen. Olen ollut siellä vuonna 2008. Muistan yhä, kuinka söimme illallista etäämmällä, ehkä kilometrin päässä olevassa ravintolassa, ja ikkunasta näin kuinka nuori nainen, paljaine säärineen, hortoili kohti majataloa. Satoi kaatamalla ja oli pimeää. Näky oli kuin kauhuleffasta.
Nyt majatalo oli remontoitu hienoksi ja sen läheisyyteen on tullut baari. Tosin siitä ei juuri ole hyötyä, jos saapuu myöhään. Baari sulki iltapäivällä kello neljä.
Majatalo on etäällä kaikesta, mutta onneksi tuli muitakin yöpyjiä. Aika karu paikka. Keittiö on, mutta ei kupin kuppia. Aamulla ei baarikaan auki.
Santa Irene – Lavacolla, 16 km / 8.10.2025
Santa Irenestä matkaa Lavacollaan oli kuusitoista kilometriä. Perillä Lavacollassa tuli kiire, jotta ehdin lounaalle.
En ehtinyt edes suihkuun (en ole tainnut koskaan mennä lenkiltä suoraan ruokapöytään), sillä kello lähenteli kolmea enkä halunnut joutua bocadillojen armoille (patonkia täytettynä serranokinkulla tai muulla vastaavalla). Keittiöt sulkevat viimeistään neljältä ja avautuvat uudestaan iltamyöhään ja siinä välissä saa bocadillon hyvällä tuurilla. Kannatti kiirehtiä, sillä sain niin hyvää ruokaa, että luulin pyörtyväni.
Kymmenen kilsaa Santiagoon.
Muutamia kuvia matkalla Santa Irenestä Lavacollaan
Gronzen oppaasta näkee reitit ja majatalot. Tässä Arzuasta eteenpäin
Huh, tuo 80 000 henkilöä yhdessä kuussa on aivan valtava määrä! Ei ihmekään, jos on ruuhkia. Olen tiennyt tuon olevan suosittu, mutta enpä ihan tuollaista ollut ajatellut. Mutta tosiaan, eipä ihme, että yrittäjiä tuolla osuudella sitten riittää.
Kiitos kommentista Mikko! Kun kävin rekisteröitymässä, kertoivat että edellisenä päivänä oli saapunut noin 3000 – siis niitä vaelajia, jotka rekisteröityivät. Se on hurja määrä ihmisiä.