Tätä ei kerta kaikkiaan voinut jättää väliin. Kirahvien turvakoti reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Nairobin keskustasta. En kylläkään itse ajanut, vaan taksilla sinne hurautin. Taksi Nairobissa tuntui olevan paras tapa liikkua ja kätevintä oli ottaa se koko päiväksi. Kerron myöhemmin enemmän liikkumisesta tuossa kulkuneuvojen kuhinan täyteisessä kaupungissa.
Giraffe Centre – kirahvien turvakodissa vierailu alkoi esittelyllä, jossa kerrottiin kirahveista ja turvakodin toiminnasta. Selväähän on, ettei näitä hujoppeja mihinkään taloon ollut asutettu, vaan ihan taivasalla vaeltelivat.
Valistusta ja kirahvien moikkaamista
Giraffe Centre on voittoa tavoittelematon järjestö, joka valistaa ihmisiä uhanalaisista eläimistä ja ympäristönsuojelusta. Sen lisäksi, että kirahveja voi moikata lähietäisyydellä ja syöttää niin halutessaan, kirahvikeskus pyrkii levittämään tietoa kirahveista ja luonnonsuojelusta. Se on yksi tärkeä toiminto. Muun muassa koululaisia käy massoittain vierailulla. Kirahvitiedon ja luonnonsuojelun lisäksi heille kerrotaan myös roskien lajittelusta. Viimeksi mainittu menee kyllä hyvään tarpeeseen, kun katselee ympärilleen missä tahansa. Mutta kuten joku totesi, suurella osaa kenialaisista on monenlaista muuta murhetta, joka menee roskien edelle. Roskien olemassaoloon tottuu, niitä ei lopulta edes näe.


Erityiskohteena erittäin uhanalaiset rothschildinkirahvit
Keniassa esiintyy kolmea eri lajia kirahveja: masai-, verkko- ja rothschildinkirahvi. Kirahvikeskuksen perustajat Jock ja Betty Leslie-Melville huomasivat rothschildinkirahvien hädän ja perustivat turvakodin eritysesti niitä varten. Jo sillloin, vuonna 1979, rothschildinkirahvien määrä oli dramaattisessa laskusssa. Nykyään ne luokitellaan erittäin uhanalaiseksi alalajiksi. Niitä arvellaan olevan jäljellä enää 1600–1700 yksilön verran.
Kirahvit synnyttävät sadekaudella. Silloin on ruokaa tarjolla. Kirahvit puolestaan ovat ruokaa villieläimille, esimerkiksi leijonille, mikä verottaa niiden kantaa. Mutta eniten niiden olemassaoloa uhkaa salametsästys.
Kuivamuonaa kirahveille
Avauskuvassa näkyy kirahvikeskuksen vetonaula: pääset syöttämään kirahveija, jotka tulevat tarkoitusta varten olevan sillan viereen.
Olipa lähellä, että olisin jäänyt paitsi kirahvien ruokinnasta, kun en huomannut, että kirahvikeskus sulkee ovensa kello viideltä. Hieman ennen, kirahvit kirmaisivat läheisen hotellin aidan taakse, sillä siellä oli ruokaa myös. Miten tiesivät, yritin kysellä, mutta vastaus oli, että kyllä kirahvit tietävät.


Kirahvit kuuluvat omiin suosikkieläimiini. Ovat paitsi hiljaisia, niin myös varsin vekkulin näköisiä. Toivottavasti niiden suojeluun panostetaan joka puolella Afrikkaa.
Kiitos kommentista, Mikko! Paljon tekevät jo, mutta varmaan lisää toimia tarvittaisiin. Kiinnitti huomiota, että monet näistä villieläinten suojeluorganisaatioista on kansainvälisiä. Tämänkin kirahvien turvakodin perustajat ovat muistaakseni juuriltaan britti ja amerikkalainen.