Vielä yksi Karen Blixen -postaus. Luin viime marraskuiselta Kenian reissulta palattuani Varjoja ruohikolla -kirjan. Siinä on jo kulunut neljännesvuosisata siitä, kun Karen on palannut Keniasta Tanskaan. Kirjassa hän muistelee henkilöitä ja tapahtumia, joita Afrikan vuosiin kuului.
Ensimmäisenä on Karenin somalipalvelija Farah Adenin tarina. Ensikohtaaminen 1913 ja yhteiset vuodet siitä eteenpäin ahmaisevat kirjan 43 ensimmäistä sivua. Eikä turhaan, sillä Farah oli Karenille tärkeä henkilö.
Varjoja ruohikolla -kirjassa kerrotaan monen muunkin tarinaa, useimpia tosin vain sivuten. Osansa saa myös luontoon ja metsästykseen liittyvät pohdinnat. Nehän eroavat nykyajasta siinä, että Karenin Kenian aikoina metsästys oli niin sanotusti herrain huvia, ja vähäiset soraäänet norsunluukauppaa vastaan alkoivat vasta kuulua. Suhde luontoon ja metsästykseen on muuttunut. Nykyään Keniassa ei saa metsästää.
Kirjassa sivulla 50 Karen kuvailee norsujen ja ihmisten kohtaamista.
”Norsunmetsästys on aivan omalaatuista urheilua. Sillä norsu, joka on vuosisatoja ollut ansiometsästyksen tärkeimpiä kohteita, on ajan mittaan sijoittanut ihmisen tajuamiensa seikkojen joukkoon, mutta tehnyt sen syvää epäluuloa tuntien. Meidän läheisyytemme merkitsee norsulle haastetta, johon se ei koskaan jätä vastaamatta.”
Kamera korvaa pyssyn
Maailmanmenon uusia tuulia Karen kuvaa sivulla 53.
”Nykyisin suuret urheilijat metsästävät kameralla. Tämä käytäntö alkoi jo minun ollessani Afrikassa, ja Denys valkoisena metsästäjänä opasti miljonäärejä monesta maasta, ja nämä saivat saaliikseen suurenmoisia kuvia.” (Denys oli Karenin elämänkumppani)
Valokuvaus ei ollut Karenin juttu: ”Olin varsin hyvä ampumaan kiväärillä, mutta en osaa valokuvata”. Hän kertoo pitävänsä enemmän totuudenmukaisina alkuasukkaiden liitupiirroksia, mutta silti: ”Valokuvaus on hienostuneempi urheilumuoto kuin metsästys.”
Niinhän se on. Suurenmoisia kuvia lähdetään Kenian safareille metsästämään monesta maankolkasta. Sitähän meidänkin kuusihenkinen porukkamme teki viikon ajan Naivashan ja Masai Maran safareille. En tiedä kuinka suurenmoisia kuvani ovat, mutta niitä on paljon. Safareista ja muista Kenian kohteista voi lukea vaikkapa tästä linkistä. Aiempia postauksia koskien Keniaa.
Oho, tuo olikin itselleni yllätys, että metsästys on kokonaan kielettyä. Useammissa muissa maissa se edelleen on sallittua. Varmaan Kenian näkökulmasta näin on hyvä.
Yllätyin itsekin siitä, että kielto on ollut voimassa noin kauan. Metsästäjäliiton (Suomen) mukaan Keniassa metsästys kiellettiin 1977. Se ilmenee vuonna 7.12.2021 tehdystä asiakirjasta ”Eriävä mielipide Luonnonsuojelulain uudistushankkeen esitykseen”.