Olen käynyt useissa ravintoloissa täällä Montevideossa, mutta olen erityisen mieltynyt Viejo Sancho-ravintolaan, joka sijaitsee hotelli Californian naapurissa. Viejo Sancho on mutkattoman tuntuinen perheravintola, jonka tarjoilijat tuntuvat puhuvan samaa kieltä kanssani. En on mikään suursyömäri, joten kaikenlaiset lihamenuut ovat turhia. Minulle sopivia salaatteja ja muuta pienempää oli listalla. Monesti tilasin päivän menun.
Iäkäs isäntä istuu baaritiskillä ja katselee silmä kovana tapahtumia. Kiirehtii avaamaan oven. Tämä on ravintola, johon ei niin vaan astuta sisään, vaan pitää soittaa ovikelloa. Minultakin käy kyselemässä moneen kertaan, onko kaikki hyvin. Välillä isäntä auttaa asiakasta noutoruokapakettien kanssa.
Ruokailin alkuillasta ja ravintolassa oli hiljaista. Tarjoiljoilla oli aikaa keskustella kanssani. Kyselivät kakkea Suomesta. Päädyimme keskustelemaan avantouinnista, kuinkas muuten.
Suomi tuli esiteltyä, järvet ja elämäntapa aina maitotaloutta myöten. Siinä vaiheessa kun tarjoilja kyseli, ovatko lehmät Hereford-rotua täytyi myöntää, että kaupinkilaiselta nuo ovat jo unohtuneet, jos niitä joskus koulussa onkin opetettu.
Suureen nälkään El Fogon
Kävin myös saman kadun varrella sijaitsevassa El Fogon -ravintolassa. Olisi pitänyt katsella minkälaista asiakaskuntaa se vetää, niin olisin ymmärtänyt, että paikka ei ole minua varten. Raavaannäköinen porukka söi ihastellen valtavia lihakekoja. Minäkin sain kaksi kyljystä, valtavia. Kaksikolmasosaa jäi lautaselle.
Heh, onpa hauskan kuuloinen ravintola, että pitää soittaa ovikelloa, jotta sisälle pääsee. Enpä ole ittse tainnut ikinä sellaisessa käydä. Itse pidän liharuoasta ja erityisesti Argentiina on kyllä tässä mielessä jäänyt positiivisesti mieleen.
En ole minäkään soitellut ravintolan ovikelloja (muistaakseni 😂)