Kirjaston uutuushyllyssä silmiin pisti keltainen sydämillä koristeltu kirjankansi. Se suorastaan huusi päästä mukaan. Aiemmin en ole Marja Kankaan kirjoja lukenut, mutta tartuin kuitenkin mahdollisuuteen tutustua johonkin uuteen. Viime aikoina makuuhuoneeseeni on tunkeutunut lähinnä eteläamerikkalaista kirjallisuutta, joten Barcelonassa on kiva vaihteen vuoksi käväistä tällä kirjallisella kiertomatkalla.
Vierastan kirjoja, jonka nimessä käytetään ja-sanaa. Se hajauttaa ajatuksiani. Ja tässähän sitä oli – Miehiä ja mielenrauhaa. Vasta kirjan loppupuolella hiffasin miksi nimi.
Alkupuoli kirjasta oli mielenkiintoisempi. Siinä sanavarasto laajeni sivu sivulta, ja tuli eteen uusia asioitakin, lähinnä sänkyhommien puolelta. Joskus aikoinaan mietittiin mikä on pornoa, mikä ei. Nykyään sillä ei kai ole väliä, otteet ja ilmaisut ovat ronskimpia kuin Mummon nuoruudessa.
Kirjassa kuljettiin Barcelonassa alueilla, joita minäkin tepastelin syyskuussa. Monet toki sellaisia missä turistit yleensä kuljeskelevat. Kiva lukea huomioista, samankaltaisista kuin itsellänikin oli, vaikkapa se, että apteekkeja on joka kadunkulmassa. Se ihmetytti minua myös sekä Arenys de Marissa että muissakin kaupungeissa, joissa olin.
Kuten usein minulla käy, kirjan puolenvälin jälkeen lukukokemus haalenee, en tiedä miksi, mutta niin kävi nytkin.
Kevyttä lomalukemista. Voisin jopa lukea lentokoneessa matkalla Barcelonaan.
Marja Kangas: Miehiä ja mielenrauhaa, WSOY 2022