Vallan yllätyin viime Haminan reissulla! Kolme hienoa kulttuuripläjäystä yhdellä kertaa.
Rauli Virtasen juhlanäyttely
Ihminen, Rauli Virtanen 50 vuotta maailmalla -juhlanäyttelyä olin jo osannut odottaakin siitä hetkestä alkaen, kun sain kuulla Haminan matkasta. Toki kuvaava toimittaja haluaa nähdä oman alansa virtuoosin töitä. Rauli Virtasen valokuvanäyttely oli esillä Hamina Bastionin holvistossa. Se on nähtävillä 15.8.21 asti.
Alunperin Haminan pomminkestävän linnoituksen muuratut holvit, kasematit toimivat varastotiloina. Nykyään linnoituksen keskusbastioni toimii tapahtuma-areenana ja varastotiloissa järjestetään tapahtumia ja näyttelyitä. Keskusbastionin yllä oleva telttakatos on muuten Euroopan suurin purettava telttakatos ja iältään kolmekymppinen.




Jukka Rintalan pukuja ja maalauksia sekä Tamara Aladinin lasitaidetta
Aivan mahtava visuaalinen ilottelu odotti Aladinin kaupunkipalatsissa. Siellä on esillä Jukka Rintalan pukuja ja maalauksia sekä Tamara Aladinin lasitaidetta. Näyttely avautui heinäkuun alussa ja jo viiden ensimmäisen päivän aikana kävijöitä oli ollut tuhatkunta.
Niin kaunista että!







Ihmeellinen puutarha Pormestarintalon puutarhassa
Raatihuoneelta mummonkantaman päässä (helteestä huolimatta) sijaitsevassa Pormestarintalon puutarhassa pääsi kokemaan kierrätysmateriaalista tehdyn taide-elämyksen.
Ihmeellinen puutarha – Riikka Kronström-Johanssonin taidenäyttely
Kadulta ensin Pormestarintalon puutarhaan ja sieltä taiteilijan tekemästä portista Ihmeelliseen puutarhaan vaeltamaan. Polkua seuratessa eteen ilmestyy aina vaan uusia teoksia, yhteensä kymmenkunta.



Ja sitten on vielä muitakin syitä, kuten käydä tutustumassa lippuihin, pistäytyä lähisaarissa, joista jo postasinkin. Lippupuistosta postaan piakkoin.