Tänään olisin päässyt Tammihaasteessa helpolla. Kaksi talitinttiä kisaili aamujumpan aikoihin parvekkeella. Lähdin kuitenkin ulos. Yleensä jo pihamaalla näen ensimmäiset koirat ja niiden ulkoiluttajat. Tänään ei näkynyt koiria, ne varmaankin vetivät sikeitä kodeissaan, joten jatkoin Gallträskin lenkkipolulle.
Tämän pikkuisen Gallträsk-järven rannalla kuvasin puuveistoksia. Kauniaisten kaupungin työntekijä Niko Nordström veistelee niitä kaadettujen tai kaatuneiden puiden rungoista. Kuvassa yksi. Muitakin järveä kiertävän lenkkipolun varrella ja muuallakin Kauniaisissa on.
Toinen puuveistoskin osuu lenkkini varrelle. Lintua esittävä puuveistos löytyy erään omakotitalon etupihalta. Tekijää en tiedä.
Jottei aivan mykkä lenkki olisi päässyt tulemaan, pysäytin takaisintulessa erään koiranulkoiluttajan ja kyselin tietääkö hän paljonko koiria on Viherlaaksossa. Ei osannut sanoa. Näin korona-aikaan täytyy puhutella kaikkia, myös ventovieraita. Yleensä ihmiset ovat mielissään. Niinkuin tämäkin mies.