Onko ihanampaa tapaa päättää talvinen ulkoiluhetki kuin uppoutua paljuun. Hattu päähän ja kaulaa myöten veteen. Jos on kyse uudenaikaisemmasta paljusta eli poreammeesta, jota jotkut kutsuvat jacuzziksi, niin poreet pulputtamaan. Siitä talven kangistamat lihakset tykkäävät.
Monenlaisissa paljuissa olen lillunut, mutta yksi muisto on ylitse muiden. Olin erään matkailupalvelun testimatkalla Jäämerellä Varanginvuonolla. Testasimme miten matkailijan näkökulmasta toimii kuningasrapusafari Vadson (Vesisaari) pikkukaupungissa. Siitä on jo aikaa eivätkä paljut olleet silloin niin yleisiä kuin nykyään. En oikein tiennyt miten suhtautua siihen, että uppoutuisin samaan ammeeseen kollegojeni kanssa, miespuolisia vielä suurimmaksi osaksi. No, niin siinä kävi, että kuningasrapujen pyydystämisen, syömisen ja muutaman saunakaljan jälkeen löysin itseni kollegojeni ympäröimänä paljusta. Ylöspäin katsoessa pimeydessä loistava kirkas tähtitaivas, ympärillä höyryävä vesi ja lumisella polulla paikallinen papparainen tulossa työntämään koivupölkkyjä paljun alla rätisevään tulipesään. Sää oli päivän aikana vaihdellut vartin välein sankasta lumipyrystä kuulaaseen pakkaskeliin. Upea tunnelma.
Tänään tätä haastetta tehtäessä oli nykyaikaisempi amme, poreamme. Ensin kävelyä nelisenkymmentä minuuttia ja sen jälkeen rentoutumaan höyryävään veteen. Tuli koettua monta veden olomuotoa: lunta, jäätä, vettä ja höyryä.
Tulossa olevia Tammihaasteeni teemoja
2021
Eläime
Mikä tästä on mennyt?
Näkyyks kello?
Oikaisu
Paha haju
Paikallinen erikoisuus
Raja
Roskien keräys
Silta
Sininen lenkki
Valo
Ylitys