Tänään ilmestyi pussista mietelause ”Kukaan joka nauttii elämästä, ei ole epäonnistunut.” Sen on sanonut amerikkalainen journalisti ja kirjailija William Feather.
En ole ollenkaan epäonnistunut.
Koronan kiusatessa nautinnot ovat löytyneet yllättävän läheltä. Minulle on tullut aivan toisella tavalla tutuksi ympäristö, jossa olen asunut yli kolmekymmentä vuotta. Järvi on ollut tuossa vieressä kaikki nämä vuodet. Toki olen siitä nauttinut kesäisin uimalla ja talvisin, jos sattuu olemaan jäätä niin luistimilla tai suksilla liikkuen. Mutta eipä ole juolahtanut talviuinti mieleen. Nyt on. Olen käynyt viikottain pulahtelemassa. Viimeksi kun kävin, oli vain kolme astetta. Mikä nautinto!
Viime keväänä löysin lähimetsän, kun asfaltilla sauvominen alkoi käydä jäsenille. Metsässä epätasaisessa maastossa loikkiminen hoiti kipeytyneet kohdat.
Muutaman kilometrin päästä kotoani löytyy pieni suoalue, jota halkovat pitkospuut. Siellä on aivan erityinen tunnelmansa.
Nyt ehkä kuvittelet, että asun jossain jumalan selän takana, mummoillen mummon mökissä. Ei, kyllä tämä on urbaani ympäristö (helsinkiläisten kanssa joudun aina sanaharkkaan tästä asiasta) Espoossa, 15 kilometrin päässä Eduskuntatalosta.
Edellämainitut liittyvät liikkumisen nautintoon, mutta on muitakin nautintoja. Koronan myötä kauppareissut ovat harventuneet ja kaappien vajavainen valikoima on pakottanut mielikuvituksen liikkeelle. Kummallisista aineista on syntynyt kummallisia ruokia, jotkut yllättäneet maullaan – kun hyvää saa taiottua niukkuudesta, se vasta on nautintoa.