St. Peter Line tarjosi lehdistölle mahdollisuuden tututustua viisumivapaaseen Päivä Pietarissa -risteilyyn ja keväiseen Pietariin 6.–8.5.2014.
Kun edellisen kerran vierailin näillä seuduilla, kaupungin nimi oli Leningrad ja rahayksikkö sukkahousut.
Velkaiselle ensiasunnon ostajalle Leningradin liepeillä sijaitseva Olginon motelli tarjosi edullisen talvilomaviikon. Matkalaukku täyteen sukkahousuja, pieniksi käyneitä vaatteita, kosmetiikkaa ynnä muuta helposti myytävää, ja matkaan bussilla muiden samankaltaisella matkakassalla varustautuneiden kanssa.
Perillä Olginossa ykköset päälle ja motellin raflaan. Menoa riitti lähistön ainoassa menomestassa.
Viikon jälkeen yksi matkalaisista kotiutui vieroitushoidon kautta. Piikki persuksiin, kertoivat. Paikallinen tyttöystävä saattoi silminnähden huojentuneena ylkänsä Suomeen menevään tilausbussiin.
Maailma on muuttunut. Nyt on Venäjä, Pietari ja ruplat. Mutta ykköset päälle nytkin. Hyvä, sillä venäläisvoittoisessa porukassa, jota tämän laivan asiakaskuntakin edustaa, harvoin tuntee itsensä ylipukeutuneeksi.
![]() |
Peilin kautta otettu selfie on kuulemma ”so last season”. No, Mummo on aikajanan diktaattori ja selfie tässä. |
![]() |
Ruplia ovat, niitä tarvitaan huomenna Pietarissa. |
Tällä kertaa meno oli hillittyä. Seisovan pöydän tarjoomusten jälkeen, yökerhossa esitettiin show. Esiintyjät olivat hyvätasoisia, mutta mukana kaiketi oli myös amatöörejä. Menomatkalla, ah niin venäläistä.
MS Princess Maria hiljenee heti shown jälkeen, sillä Pietariin matkaajat haluavat kohdata kaupungi nähtävyydet pirteinä. Shown jälkeen porukka katosi hytteihinsä nukkumaan.
![]() |
MS Princess Marian baarissa hauskoja yksityiskohtia. Pehmolelu on laittanut taulut omaan järjestykseen. Baarissa voi naukkailla Titanic –drinkin. |
Aluksella on töissä 170 henkeä. Kapteeni Liettuasta, tarjoiluhenkilöt virolaisia ja venäläisiä.
![]() |
Komentosillalla matkustajarahtilaivan kapteeni kääntää hetkeksi katseen pois horisontista |
Pietariin saapui 570 000 matkustajaa meriteitse vuonna 2013. Tämä on yksi satamista.
Pietarissa Voiton päivän juhlallisuudet – juhlitaan kunnolla toisen maailmansodan voittoa
![]() |
Kissakahvion maskotti |
Kuinka monta kertaa tämäkin on eletty? Mahtaako maailmasta löytyä yhtään sellaista lasta, joka ei tietyssä kehitysvaiheessa asettuisi kaiken huomion keskipisteeksi. Tämä pikkutumpula valitsi Helsingistä Pietariin kulkevan laivan tanssilattian. Show oli juuri päättynyt: puputytöt, viulistit ja muut artistit poistuneet kulisseihin.
Riittävän vanhaksi kun elää, muuttuu kuulemma lapseksi jälleen. Oli ihan pakko kokeilla parkettia pikkumuksun jälkeen. Tanssiseuraa sain hääpukuun sonnustautuneesta alle kymmenvuotiaasta tytöstä. Nyt kun ei jälkikasvu ole estelemässä, voi vaikka laittaa tanssiksi Muumin kanssa. Miten noloa, sanoisi teini-ikäinen.