Saavun liian aikaisin Santiago de Compostelaan. Miten jatkaa vaellusta, kun käytettävissä oli vielä viikko ennen kotiinpaluuta. Aiemmin majatalossa kohtaamani espanjalainen ehdotti Coruñaa tai Finisterrea. Lavacollan seutuvilla näkyi kymmenen kilometriä Santiagoon -tolppa. Oli tehtävä päätös.
Lavacolla – Santiago – Finisterre, 12 km / 9.10.2025
Lavacollan ja Santiagon välillä maisemat eivät ole kovin kummoisia. Pitkä pätkä lentokentän laitaa, moottoritietä, tehdasrakennuksia, ja tietenkin kaupungin laitojen asuinalueita, mitkä sinänsä olivat mielenkiintoista katseltavaa.
Monte do Gozon kohdalla tuli muistoja mieleen Camino del Nortesta. Ylämäkeen mentiin, mutta ei kyllä niin jyrkästi kuin Nortella.
Monte do Gozolta ensi silmäys Santiago de Compostelan kaupunkiin
Ranskan reittiä pitkin saapuvat vaeltajat näkevät ensimmäisen kerran Santiago de Compostelan katedraalin tornit Monte do Gozo -kukkulalta.
Jotkut pitkän matkan vaeltaneet saavuttavat hurmiotilan katsellessaan Monte do Gozolta Santiagoon päin avautuvaa kaupunkimaisemaa. Viikkojen vaellus kaikkine rasituksineen ohi. Vielä muutama kilometri ja sitten perillä.
Useat jäävät Albergue Monte do Gozon pyhiinvaeltajien majoitusalueelle, joka on valmis vastaanottamaan massoittain vaeltajia. Minusta se näyttää aina yhtä ankealta, muistuttaa keskitysleiriä. Ihan hyvät puitteet siellä kuitenkin on. Kerran olen minäkin majoittunut siellä. Silloin olin vaeltanut Pyreneiden Ranskan puolelta asti, noin 800 kilometrin matkan.
Lepäämään Finisterreen – maan ääriin
Lavacollassa päätin, etten vielä mene perille Santiagoon, vaan käväisen ”maan äärissä” Finisterressa. En kylläkään kävele sinne, vaan menen bussilla.
Tarvitsen pari päivää lepoa ennen kuin astun Santiago de Compostelan härdelliin, jossa kohtaavat peregrinot, bicigrinot, turigrinot ja minä, Gijonista Santiagoon kulkenut Locagrina Finlandeza.
Bussimatka Finisterreen kesti kaksi ja puoli tuntia. Oli kiva katsella maisemia vaivattomasti bussin ikkunasta.
Majoituin keskustassa olevaan majataloon, Albergue Oceanus Finisterreen, jonka tunnelmaa ja tiloja oli netissä kehuttu. Myös omistaja-hospitalero Diegoa ylistettiin erityisesti hänen paikallisvinkkiensä vuoksi. Niitä totisesti tuli, pyysi tai ei.
Myöhemmin iltapäivän tunteina istuin baarin lasitetulla terassilla ja join olutta, ja oluen kylkiäisiä, pähkinäsekoitusta.
Katselin marinaa, samankaltaista satama-aluetta mutta vaatimattomampaa kuin muissa turistikohteissa olen nähnyt, ja mietin että voiko tyhjänpäiväisenpää olla. Kumma tunne, aivan kuin jotain olisi jäänyt puuttumaan, kun en saapunut kävellen ja kuittina kohteeseen.
Söin varmaan reissun huonoimman ruoka-annoksen. Alberguen Diego suositteli Mama Celia ravintolaa, sillä sieltä sai siestan aikana jonkinlaista ruokaa. Eipä vaihtoehtoja ollut montaa, sillä espanjalaisten kiveen hakattu ravintolakeittiön aukioloaika oli mennyt jo, kun bussi saapui tänne Finisterreen.
Albergue Oceanus Finisterreen oli majoittunut myös aiemmin kohtaamani korealainen nuori nainen. Hänen kanssaan kilistelimme illalla ”maan ääriin” saapumisen kunniaksi majatalon aulassa. Enpä osannut arvata, ettei tämä kilistely hänen kanssaan jäänyt viimeiseksi.
Finisterren niemimaan majakka
Kakkkospäivänä kävelin Finisterreen. Ensin söin kuitenkin tukevan aamiaisen German-leipomon yläkerrassa olevassa kahviossa. Siellä oli tarjolla kuuluisaa Santiago-kakkua. Olen monet kerrat vaellusreissuillani saanut kaloritarpeen tyydytettyä tällä herkulla.
Hyvä, että lähdin aamusta, sillä iltapäivällä niemimaan valtasivat busseilla saapuneet turistiryhmät. Toki reppuselkäisiä vaeltajiakin saapui. Monet heistä olivat määränpäässään, sillä Camino Finisterre on pyhiinvaellusreitti, joka alkaa Santiago de Compostelasta ja päättyy Finisterren niemimaalle. Hauskasti kilometripylväissä kilometrit kulkevat päinvastoin kuin Santiagoon johtavilla reiteillä, jossa taas kilometrit vähenevät kohti Santiagoa.
Avauskuvassa olen maailman äärissä, Finisterressa, paikassa jonne pyhiinvaeltajat aikoinaan tulivat polttamaan vaatteensa ennen kuin menivät Jacobin luiden luokse Santiagon katedraaliin. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun he olivat suorittaneet Camino de Santiagon eli Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitin. Pyhiinvaellukselle lähdettiin kuka mistäkin. Suomessa lähdettiin aikoinaan Rengosta, joka taitaa olla pohjoisin lähtöpiste. Toki pyhiinvaeltajat ovat tulleet muiltakin paikkakunnilta, mutta lähtöpisteissä messun yhteydessä pappi voi siunata pyhiinvaeltajia ja toivottaa heille onnea ja turvallista matkaa.
Nykyään vaatteita ei saa polttaa ympäristösyistä, mutta pesulapalveluja Finisterren kylästä löytyy.
Finisterren niemimaata pidettiin muinoin tunnetun maailman läntisinpänä pisteenä, vaikka Portugalin Cabo da Roca lienee kauempana lännessä. Finisterre-nimi tulee latinan sanoista finis terrae (”maan ääri”).
Nyrkiniskuja ja meren aaltoja
Finisterren kävelyn jälkeen teki mieli mereen uimaan. Käväisin uimassa läheisellä rannalla. Ei ollut tungosta, sillä useimmat kokivat, että vesi oli liian kylmää uimiseen.
Meressä uiminen oli varmaan päivän dramaattisin kohta, ei tuo otsikon nyrkinisku.
Kävin syömässä Tres Golpes -ravintolassa. Diegon suositus sekin. Ravintolan nimi tulee espanjankielisestä ilmaisusta, joka tarkoittaa kolmea (nyrkin)iskua mutta myös kolmea osumaa.
Tarjoilija selosti ravintolan pyrkivän ruoanlaitossaan täysosumaan. Ilmeisesti tuo kolme taas viittaa kolmeen ruokalajiin. Sitä en kysynyt, mutta usein syödään alku-, pää- ja jälkiruoka. Ne olivat kyllä täysosumia kohdallani. Ravintola on erikoistunut merenantimiin, mieliruokaani.
Varmasti huokea fiilis, kun kaupunki viimein näkyy. Vähän vastaavia fiiliksiä tulee omalta Annapurnan vaellukselta mieleen – vaikka sinällään joka askeleesta tuli nautittua. Minkä lämpöistä merivesi mahtoi suunnilleen olla?