Seuraavat neljä vaelluspäivää Camino del Nortella sisälsivät rankkoja polkuja ja jyrkkiä nousuja. Matkalla oli kaivonkansia enemmän kuin kohtaamisia ihmisten kanssa. Avauskuvan kissa tarkasteli minua varsin pitkään. Kiva nettikohtaaminen oli kun varasin majoitusta seuraavalle etapille.
Sata vaelluskilometriä Camino del Nortella takana
Sata vaelluskilometriä on takana. Tiedän jo, että en ole parhaimmillani ylämäissä. Kanssakulkijani sen sijaan pärjää niissä polviensa takia paremmin kuin alamäissä. Siinä jo syntyy rakoa reissussa.
En myöskään halua kulkea otsalampun valossa. Niin kiire minulla ei ole minnekään. Päivänvalo koittaa kahdeksan maissa. Hellekin alkaa haitata vasta iltapäivän tunteina.
Soto de Luiñasta Luarcan kaupunkiin lepäämään
Tässä muutamia päiväkirjaotteita.
Soto de Luiña – Ballota, 14,5 km, klo 7–13
Ballotan alberguessa (majatalo): jalat rasvattu, tukka pesty, vaatteet kuivumassa. Tänään 14,5 km. Rankkoja ovat polut.
Ballota – Canero, 15 km
Rankka väli. Jyrkkiä nousuja. Kanssakulkijan jalat eivät kestä seisomista tai hidasta menoa. Pitää saada jalat nopeasti pois kengistä. Toisaalta jos sovitaan lähtö kello 8, hän seisoo kengät jalassa ja reppu selässä puolta tuntia aiemmin. Sitten mennään pilkkopimeässä.
Canero – Luarca, 10 km
Viikko ja sata kilometriä takana. Olen kiivennyt ylämäkiä loppuelämän tarpeisiin. Seuraavaksi suuntaan caminolle Pohjanmaalle. Siellä korkein nyppylä taisi olla sata metriä tai jotain.
Eri matkaa Kanssakulkijan kanssa mentiin, samaan paikkaan päädytiin. Ei tässä ole mitään mieltä. Täytyy jutella jatkosta.
Luarcassa lepopäivä – Satoi kaatamalla
Lepopäivän ratoksi kävin Mustekalamuseossa Luarcassa. Museo esittelee jättiläismustekalojen elämää. Youtubessa voi katsoa filmin, jota esitettiin museossa. En Busca del Calamar Gigante. Proyecto Kraken.
Viime päivinä kaivonkansia oli matkalla enemmän kuin kohtaamisia. Poluilla on vain satunnaisia ”ohijuoksijoita”.
Matka varrella olevassa kylässä mustan kissan kanssa taisi olla hieman pidempi kohtaaminen.
Toki Luarcassa sitten baarissa juttelin niitä näitä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa. Siihen oli hyvä tilaisuus, kun rankkasade jumitti meidät baariin.
Nettikohtaaminen oli hauska! Varasin majoitusta ja sain kuvan viestin. Aika kiva lähestyminen! Kuivia varausvahvistuksia olen nähnyt jo kylliksi.
Ravintolan seinällä olevassa taulussa kerrotaan jotakuinkin näin: ” Palvelemme tauotta, mutta kiireettä. Wifiä ei ole, puhumme kanssanne. Teemme virheitä kuten kaikki, mutta älä tuomitse meitä etukäteen. Muista, että onnelliset ja kärsivälliset ihmiset elävät pidempään. Eläköön Zvannin henki!”
Mitä sitten tapahtui? Kohtaamisia ja kaivonkansia matkalla Santiago de Compostelaan 6