Kohta koittaa Viron reissu. Siihen valmistaudun taas lukemalla. Tällä kertaa haaviin osui virolaisen kirjailijan Mudlumin teos Tätini Ellen. Se kertoo Virosta ja sen lähihistoriasta. Mukana on kuvauksia Neuvosto-Virosta kuin myös Viron toisen itsenäistymisen jälkeisestä ajasta. Kaikki kerrottuna pienten, ihmisiä lähellä olevien yksityiskohtien avulla – esineitä, asuinpaikkoja, muistoja. Muisteluissa liikutaan pääasiassa Tallinnan Meriväljan kaupunginosassa ja Muhun saarella.
Tätini Ellen on henkilökohtainen romaani, mutta ei varsinainen elämäkerta. Kirjassa kerrotaan Mudlumin omasta suvusta, erityisesti sen ristiriitaisesta Ellen-tädistä mutta myös Mudlumin omasta äidistä.
Mudlum on syntynyt vuonna 1966 ja täti Ellen Noot vuonna 1933. Ellen oli tunnettu radiopersoona, boheemina pidetty. Mudlum kuvaa heidän yhteistä arkeaan – ompelua, kierrätystä, puutarhanhoitoa. Kirjassa korostuu vanheneminen, sairastuminen ja muistin rajat. Mudlum toteaa useampaan otteeseen, että kuvattu tapahtuma on kirjoitettu hänen muistinsa mukaan. Hän vaikutti monissa kohdin itsekin epäilleen omaa muistikuvaansa. ”Ilmeisesti”, ”Todennäköisesti” ja muut vastaavat ilmaisut toistuivat tarinassa usein.
Kaiken kaikkiaan kiinnostava kirja, joka aluksi häkellytti pikkutarkoilla kuvauksilla. Kun vauhtiin pääsi, juuri nuo pikkutarkat kuvaukset viehättivät.
Tätini Ellen -kirjan on suomentanut Heidi Iivari.
Tuttuutta Viron lähihistorian ajoilta
Olen käynyt Neuvostoliitossa, silloin kun sellainen vielä oli olemassa. Viroonkin matkasin pian Viron toisen itsenäistymisen jälkeen. Siitä syystä moni Mudlumin kuvaamista asioita ja tapahtumista nostatti esiin muiston ”ai niinhän se silloin oli”. Kirjassa oli paljon tuttuutta, jonka olemassaolon olin jo unohtanut. Ahkerasti itsenäisessä Virossa matkailleena nuo tuttuudet ovat jo korvautuneet nyky-Viron kokemuksilla.
Tulevana perjantaina lähdemme Kara-Kamerat -valokuvakerhon retkelle Viroon, jossa pääkohteemme tänä vuonna on Võrumaan pääkaupunki, Vöru. Pysy mukana. Tarinaa tulee blogiin, mutta reissulla ensiksi mummomatkabloggaa IG-tarinoihin.
Ihailen, miten kirja yhdistää muistojen rajamaaston ja historian aavistuksen: ‘todennäköisesti’, ‘ilmeisesti’ -ilmaukset tuovat niin inhimillistä haavoittuvuutta tarinaan.
Kiitos kommentista! Samoin ihailen minäkin. Kirjassa oli jotain todella hellyyttvää.
Nyt ei itsellä ole suunnitteilla matkaa Viroon, mutta maan historia kiinnostaa kovasti. Nyt meillä on Liettua suunnitteilla, Baltia kiinnostaa yleisestikin. Viroon liittyen Mart Laarin Viro vuonna nolla on myös huikea kirja.
Kiitos Mikko! Kiva kun vinkkasit, laitan Mart Laarin lukulistalle.