Turkulaisen Jenna Kostetin romaani Linnunluisia kertoo perhesalaisuuksista ja siitä, miten menneisyys kietoutuu nykyhetkeen. Tarina sijoittuu Turun ulkosaaristoon.
Kerrassaan ihanaa luettavaa kesälomalla. Jos en ole vielä maininnut, vietän kerran kesässä lataamoviikkoa Turunmaan saaristossa, Nauvon seudun saaressa. Yksi viikko riittää. Vähän somea, paljon lukemista. Riippukeinussa tietenkin. Linnunluisia sijoittuu samoille seuduille. Nauvot, jurmot ja muut saaristolomani paikkakunnat vilahtelevat tekstissä.
Kahdessa aikatasossa etenevä romaani on eleetön, mutta isoja asioita tapahtuu taustalla.
Linnunluisia kertoo yhden perheen salaisuuksista, nuoruudesta ja suhteesta saariston luontoon ja lintuihin. Tarinan kertojina toimivat perheen poika Mikael, juuri yliopistosta valmistunut, sekä hänen isänsä Jouko. Kun Mikael palaa lapsuuden saarelle, paljastuu kaikenlaista hänen läheisistään ja vuosia aiemmin tapahtuneesta onnettomuudesta. Sen seurauksena Mikael tutustuu onnettomuudessa hukkuneen naisen tyttäreen Matildaan.
Katse taivaalle – minkälaisia pilviä sieltä löytyykään
Teksti vilisee luonnon metaforia. Se sai minutkin tarkkailemaan taivasta toisella tavalla. Vaikka kännykkää käytin lataamoviikollani vain vähän, en voinut olla kuukeloimatta lisätietoa pilvistä, joita tekstissä vilahteli.
”Olen kuin satamista vaille oleva cumulonimbus tai jokin pommi, joka odottaa räjähtämistä”.
Netissä kerrotaan, että ”cumulonimbus, kuuropilvi on pilvistä näyttävin ja korkein, usein myös ukkospilvi, joka voi tuoda mukanaan rankkoja sadekuuroja, rakeita ja jopa salamoita”.
Samalla kuukeloinnilla pilvisanastoni laajeni myös kahdella muulla pilvityypillä.
Nimbostratus – laaja sadepilvi on matalalla roikkuva muodoton ja piirteeltään sateisen näköinen pilvipeite, jonka alapinta on keskimäärin runsaan kilometrin korkeudella. Se on tavallisesti yhteneväinen ja väriltään tummanharmaa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Laaja_sadepilvi
Altocumulus – ”suomeksi hahtuvapilvi on keskipilvi, jonka alaraja on tyypillisesti 2–3 kilometrin korkeudessa. Se on usein valkeista tai harmaista pienistä laikuista, kokkareista tai nauhoista koostuva ohut lautta. Monesti pilvissä on aaltomaisia kuvioita. Parhaimmillaan hahtuvapilvet ovat kauniita ”lammaspilviä”. Monesti hahtuvapilvi on valkea, tai horisontin lähellä autereen ruskehtavaksi värjäävä.”
Talvella saaristossa
Siinä riippukeinussa maatessa ja pilviä bongaillessa ei juuri tule mieleen, miten erilaista saaressa olisi viettää talvea.
Kirjassa Eija, perheen äiti kuvailee talvea: ”Täällä on tosi ankeaa talvella. On kylmä ja pimeä ja meri menee sellaiseksi jääsohjoksi, ettei yhteysalus kulje. Sitten ollaan eristyksissä eikä päästä mihinkään, eikä kukaan pääse tänne. Mitä vaan voi tapahtua, eikä me voida tehdä muuta kuin pysyä paikoillamme ja odottaa kevättä.”
En ole koskaan ollut ”lataamosaarellani” talvisaikaan, mutta voin kuvitella siellä asuvien haasteet. Toisaalta tiedän, että siitä saariympäristöstä kyllä pääsee mantereelle. Jos yhteysalus ei kulje, mennään jääkiitäjällä. Sillä vietiin saaren ainoa lapsikin kouluun.
Tämä voisi olla kiinnostava. Itse tosin olen aikaa viettänyt, erityisesti lapsuudessa, Selkämerellä, mutta paljon on varmasti yhteistä.
Kiitos Mikko! Jenna Kostetin tuotanto pamahti oitis lukulistalleni. On minulle mieleistä luettavaa, ainakin tämä.