Espoolainen kamerakerho, Kara-Kamerat ry suuntasi viime viikonloppuna syysretkelle Viroon. Matkaan lähti kymmenen kerholaista omilla autoillaan, kimppakyydeillä tietenkin. Kuvausreissu kesti neljä päivää. Yövyimme kaksi yötä Haapsalulla ja yhden yön Tallinnassa. Blogipäiväkirjassani olen jakanut matkan kolmeen osaan. Kuvaushommiin pääsin heti Tallinnan laivaan astuttuani. Ulkokannella matkasi paljon intialaisia, jotka halusivat kuvia itsestään ja monilukuisista seurueistaan. Taustalla loittoneva Helsinki….
Search Results for: Kara-Kamerat
Käy katsomassa valojen ilottelua Espoossa
Rainbow River -taikamaa tuomiokirkon tuntumassa Espoon keskuksessa on avautunut. Sunnuntaina iltapäivän hämärtyessä valokuvakerhomme Kara-Kamerat suuntaisi sinne kuvaamaan. Espoo 50 vuotta kaupunkina -teemavuoteen kuuluvan Rainbow River -taikamaan on toteuttanut suomalainen UV-valotaiteeseen erikoistunut taideryhmä Flowers of Life. Ryhmä on vieraillut 24 maassa ja tehnyt taideinstallaatioita ympäri Suomen. Installaatiot ovat nähtävissä loppiaiseen asti. Lisätietoa Flowers of Life -taiteilijaryhmästä.
Valokuvausharrastuksen myötä retkiä ja kilpailuja
Liityin Kara-Kameroihin pari vuotta sitten. Se on Espoossa, Leppävaaran alueella toimiva kamerakerho. Kerhoilloissa katsellaan yhdessä valokuvia ja tutustutaan ulkopuolisten luennoitsijoiden avulla valokuvauksen eri aihepiireihin. Liittymiseni alkuaikoina sisällä ei voinut kokoontua koronan vuoksi. Se lisäsi ulkoilmassa oleilua – valokuvausretkiä lähitienoolle. Rajoitusten hellitettyä ja viimein loputtua on taas kokoonnuttu kerhotilaan kuulemaan alan asiantuntijoita ja käyty kuvausretkillä entiseen…
Onko Lapinlahti tuttu? / Helsinki
Yllättävän monipuolinen kohde löytyi viime lauantaina, kun kävin kuvausretkellä Lapinlahden alueella Kara-Kamerat ry:n kuvaajien kanssa. Vaikka olen asunut pääkaupunkiseudulla suurimman osan ikääni, en ole aiemmin käynyt Lapinlahden sairaalan puistossa, sairaalasta puhumattakaan. Nyt entiseen sairaalarakennukseen pääsee sisälle vaikka kahvittelemaan tai tutustumaan mielenterveyden häiriöiden hoitovälineisiin. Lapinlahden sairaalassa on hoidettu monia tunnettuja asiakkaita Aleksis Kivestä Harri Sirolaan –…
Kävellen pikkujouluihin ja taidenautintoihin
Näinä aikoina tarmo pikkujouluissa täytyy kohdistaa johonkin muuhun kuin tanssimiseen. Menneen viikon kohokohtiin kuului Kara-Kamerat valokuvauskerhon pikkujoulut Tapiolassa: etkot WeeGee -talolla, sitten illallinen Ravintola Kylässä ja jatkot… kymmenen uutiset kotona. Hillitystä menosta huolimatta varpaita kivisti koronauutisia töllöstä katsellessa. Ei tanssimisesta, vaan kävelemisestä. Ennen illan pikkujoulurientoja olin asioilla Kampissa ja innostuin kävelemään kohti Tapiolaa, kun aikaa…
Kartanoa kuvaamassa – Talin kartano, Helsinki
Tänään on hieno päivä, mutta niin oli eilenkin, kun Kara-Kamerat-kerhon kahdeksan jäsentä hajaantui kuvaamaan Talin kartanon ympäristöön. Lääniähän Talissa riittää. Se on hyvä sekä koronan että kuvaamisen vuoksi. Tilaa kun on, niin tulee vähemmän kollegojen kyynärpäitä kuviin mukaan. Kyynärpäät ovat osoittautuneet tavalliseksi kuvauskohteekseni pressireissuilla, joissa kymmenkunta toimittajaa ahtaissa oloissa kiirehtii saamaan materiaalia kasaan olemattomassa ajassa….
FotoEspoo 2020 -kilpailu – Tammihaaste 27.1.21/Oikaisu
Tänään Tammikuun haasteen teemaksi osui ”Oikaisu”. Oikaisin koulun pihan poikki, kun kävin hakemassa näyttelyvalokuvani naapurilähiöstä. Osallistuin FotoEspoo 2020 valokuvakilpailuun ja pääsin näyttelysijoille. Teemana oli laulun nimi tai kertosäe. Valitsin lauluksi ”Sada sada aina vain”. Kuvassa satunnainen tyttö kävelee sateisessa Auroran puistossa, mutta siihen on taltioitunut viime vuoden vallitsevin olotilani. FotoEspoo 2020 kilpailusta lisää tästä. FotoEspoo…






